Ramppa kalakattaa
Ja taas ramppa kalakattaa. Niin siistiä! Nimittäin c-osan treenit jatkuvat jälleen. Pakko myöntää, että hirvitti monen kuukauden tauolta lähteä katsomaan miten sujuu, mutta turhaan. Sehän jatkui niinkuin taukoa ei olisi ollutkaan. Ilari oli niin innoissaan, etten taas meinnnut saada sitä kentältä pois. Nyt vaan säännölistä treeniä, niin mukavasti etenee. C -treenien lisäksi päästiin pitkästä aikaa myös kokeeseen. En ollut tajunnutkaan, että edellisestä Ilarin kanssa oli yli 1,5 vuotta! Siis aivan järkyttävän pitkä tauko. Pakko myöntää, että kynnys oli todella iso. En ole varmaan koskaan jännittänyt koetta noin. Asiaa ei auttanut, että teimme molemmille ensimmäisen tokon VOI kokeen. Ja juuri kevään kuumimpana päivänä - auton mittari näytti varjossa +37 astetta. Olemme viimeiset puoli vuotta treenanneet niin hyvin VOI liikkeitä, että odotukset olivat huomattavasti korkeammat kuin lopputulos. Minkäs teet, kuumuus ja jännitys veivät VOIn tällä erää. Olen silti tyytyväinen, että pääsimme vihdoin osallistumaan. Haluan ennen kaikkea yhteistä kisakokemusta ja löytää taas hyvän tunteen myös kokeessa.
Tara vieraili suunnitelman mukaan meillä toukokuun alussa. Se on käynyt meillä nyt kolmesti ja tuntuu, että joka kerta tulee eri koira. Tällä kertaa aiemman päättäväisyyden, kovuuden ja röyhkeyden tilalla oli nöyrä ja pehmeä koira. Ei voinut kuin ihmetellä onko nartun kanssa eläminen todella tällaista, mikä on koiran todellinen luonne vai johtuuko kaikki vain mahdollisesti lähestyvien juoksujen hormonihuuruista. Mahdollinen vastaus saatiin hyvinkin nopeasti: pian käynnin jälkeen Taralla uusi virtsatietulehdus ja kuun puolessa välissä alkoi ensimmäiset juoksut. On mielenkiintoista nähdä millainen neiti sieltä seuraavan kerran tulee. Oliko kyse vain murrosiän mörköilystä?
Kävimme vierailun aikana suunnitellusti molempien koirien kanssa peltojäkipäivällä. Halusin nähdä Taran jälkityöskentelyä. Jälkipäivä vahvisti ajatukseni siitä, että Tara ei ole kovin vietikäs. Olin odottanut sen olevan ahneempi jäljellä, mutta sijoituskodin kertoman mukaan ruokakaan ei ole totuttuun tapaan maistunut. Teimme Taralle jälkivanan, mihin ripottelin ruokaa. Alussa Tara ragoi melko voimakkaasti ympärillä olevaan häiriöön, mutta työskentely parani loppua kohden. Alla pieni pätkä työskentelystä. On mielenkiintoista nähdä millainen seuraava jälki on. Kuinka paljon työskentelyyn vaikutti lähestyvät juoksut, vai vaikuttiko? Tara oli myös ilmoitettu petotestiin toukokuulle, mikä peruttiin virtsatietulehduksen takia. Olisi varmasti ollut joka tapauksessa huono ajankohta tehdä testi juuri ennen ensimmäisiä juoksuja. Annetaan hormonimyrskyjen mennä rauhassa ohitse ja katsotaan mitä myrskyn jälkeen jää.
Kevätkesä onkin sitten hullua. Olen ilmoittanut nyt kahta koiraa kokeeseen minkä ehtii (ja mihin pääsee). Tarkoitus on myös käydä kahdesti katsomassa kasvavaa UB pentua ennen luovutusta. Niin ja sitten alkaa myös vepe. Se tarkoittaa, että treenaan yhtäaikaa viittä lajia, kun mukaan lasketaan siskon koiran rallytreenit. Ilari on nyt parhaassa iässä harrastaa ja olen äärettömän onnellinen siitä, että se on terve. Osaa arvostaa sitä, että saa taas kisata.
Pätkä Taran jälkityöskentelyä multapellolla: