en

Melekosen Työmaan

-amerikanstaffordshirenterrierit-

 Työtä pelkäämätön amstaffi

Minulle amerikanstaffordshirenterrieri edustaa periksiantamatonta, hyvähermoista, omilla jaloillaan seisovaa työkoiraa. Ensimmäinen amstaffini Pentti tuli elämääni vuonna 2002. Pentti oli italialainen, yksi Campovalano kennelin amstaffikokeilu pennuista. Pentti eleli elämänsä tallikoirana ja teki upealla luonteellaan lähtemättömän vaikutuksen - amerikanstaffordshiresta tuli minun rotuni. Seuraavan urokseni ostin Suomesta. Unbreakable's Bart The Bear "Tapani" on ensimmäinen harraste- ja kisakoirani. Tapanista tuli ensimmäinen virallisen vesipelastustuloksen tehnyt amstaffi (ainakin) Suomessa. Teimme yhdessä viisi koulutustunnusta, kisasimme kolmessa lajissa ja harrastimme useampaa. Tapanin kanssa opin, että amstaffin kanssa voi tehdä mitä vaan ja seuraava kisakoirani oli itsestäänselvästi samaa rotua. Villa Vappulan Dirlandaa "Ilari" tuli minulle pitkän etsinnän jälkeen ja on täyttänyt kaikki odotukseni harrastekoirana. Ilarin kanssa olemme tehneet tuloksia tokossa ja vepessä sekä suorittaneet BH -kokeen. Pääpaino meillä on kuitenkin palveluskoiralajissa (IPO). Ilari on osoittanut omaavansa kaikki ne ominaisuudet, mitä mielestäni hyvällä koiralla pitää olla. Ilari on kasvatustyöni kipinä ja kantauros. 


Kasvatustyöni punainen lanka on vaalia rodun työominaisuuksia. Amerikanstaffordshire on aikoinaan toiminut maatilojen yleiskoirana; amstaffi on osallistunut niin farmin vahtimiseen kuin villisikojen metsästykseen (Amstaffiyhdistys, nettisivut 2019). Kasvatustyössäni haluan panostaa ensisijaisesti luonteeseen ja terveyteen. Käytän kaikkea satavilla olevaa informaatiota, tuloksia ja testejä. Hyvällä koiralla on rotumääritelmän mukainen, kestävä rakenne, hyvä toimintakyky sekä tasapainoinen, rohkea, avoin luonne. Arvostan pitkäikäisiä, monipuoliseen harrastamiseen sopivia raamikkaita koiria.

Terveys

Klikkaa Koiriemme tietoihin

Kokeet ja harrastukset

Klikkaa koe-/ treenivideoihin

Luonnetestit

Klikkaa luonne-/ viettitestivideoihin

                                                  Kasvattajaesittely

Kuva: Nea Ekman
Kuva: Nea Ekman

Olen Saija Tiainen, asun mieheni ja koirieni kanssa Keski-Suomessa. Olen tehnyt ensimmäisen työurani hevostalouden alalla Suomessa ja ulkomailla. Minulla on eläintenhoitoalalta kolme tutkintoa; "hevostenhoitaja", hevosharrasteohjaaja sekä AMK Agrologi (hevostalous). Työskentelin urheiluhevosten kanssa reilu 15 vuotta ensin kouluratsujen ja sittemmin ravihevosten kanssa. Olen työskennellyt myös mm. eläinlääkärin avustajana sekä hevostalouden teoriaopettajana. Jalostus ja kasvatus ovat minulle tuttuja hevostaustani ansiosta; Italiassa työskentelin siitosorien hoitajana ja Suomessa pienimuotoista kasvatustoimintaa harjoittavalla tallilla. Minulla on myös pedagogista osaamista; olen mm opettanut anatomiaa ja fysiologiaa sekä jalostusta ja kasvatusta.


Olen harrastanut ja kisannut koirieni kanssa aktiivisesti vuodesta 2008. Olen myös toiminut eri seurojen tottelevaisuuskouluttajana, ollut muutaman vuoden tottelevaisuuskoulutusvastaavana sekä vesipelastuskouluttajana. Olen pitänyt mm. vepeleirejä ja tottelevaisuuskursseja eri rotuisille koirille ja osallistun itse vuosittain eri lajien leireille. Tätä nykyä panostan ensisijaisesti omiin koiriini. Tällä hetkellä harrastan ja kisaan mm tokoa, vepeä ja PK:ta. Olen Suomen Amerikanstaffordshirenterrieriyhdistys ry:n aktiivinen jäsen; toimin mm Keski-Suomen alueen pentukummina ja olen Koira hallintaan -työryhmän jäsen.

Kasvatan amstaffeja pienimuotoisesti mentorinani muutama suomalainen kokeneempi kasvattaja. Kennelnimi Melekosen Työmaan viittaa amstaffiin monipuolisena, mutta mielenkiintoisen haastavana työ/harrastekoirana. Autankin mielelläni kasvattieni omistajia kaikenlaisen harrastamisen pariin; järjestän kiinnostuksen mukaan koulutuksia ja leirejä tai autan perhekoiran aktivoinnissa. Parasta on yhdessä tekeminen!


Lue meistä lisää:

© 2019 Kennel Melekosen Työmaan. melekosentyomaan@gmail.com . Kaikki oikeudet pidätetään. Sivut @SaijaTiainen
Languages