Heikoin ominaisuus

Eräs korkealle arvostamani ravivalmentaja on sanonut: "Hevonen on juuri niin hyvä kuin on sen heikoin ominaisuus." Mielestäni tämä lause sopii yhtä hyvin myös koiriin, minkä vuoksi olenkin lainannut tuon ajatuksen motokseni. Olen jossain aiemmissa teksteissäni luvannut avata tuota ajatusta hieman ja teenkin sen nyt. Ravimaailmassa työskennellessä kuulin usein ihmisten toteavan: "Se voittaisi pystyyn, jos ei aina laukkaisi lähdössä." Tai hevosen vammautuessa sanottiin: "Siitä olisi tullut huippujuoksija, jos vaan jalat olisi kestäneet." Vaan kun se laukkaa ja kun ne jalat eivät kestä. Kun sen hevosen heikko kohta on huono hermorakenne, joka ei kestä lähdön aiheuttamaa painetta. Tai kun sen heikko kohta on jalat, jotka eivät kestä valmennusta, eivätkä juosta kilpaa. Hevosen todellisen hyvyyden määrittelee sen heikoimmat ominaisuudet. Tämä siis kärjistetysti, toki asioihin vaikuttavat myös ympäristötekijät. Mutta ajatus taustalla liene selkeä.

Kasvattajia ohjeistetaan arvioimaan jalostukseen suunnittelemiaan koiria realistisesti. Valitsemaan keskimääräistä parempia yksilöitä. Itse en niinkään halua ajatella yksilöiden hyviä ominaisuuksia, vaan niitä huonoja. Kuinka paljon niitä on, miten merkittäviä ne ovat ja tietenkin mikä on kaikkein huonoin ominaisuus. Minulle näiden asioiden läpi käyminen ratkaisee sen, haluanko käyttää yksilöä jalostukseen. Esimerkiksi jos ajatellaan, että koiran selkeästi heikoin kohta olisi luonteessa; se olisi esimerkiksi arka tai arvaamaton, olisi hyvinkin selkeää, että se sulkeutuisi pois jalostusvalinnoista. Olkoonkin kuinka hieno ulkoisesti, tai terveytensä osalta jalostukseen sopiva. Sen sijaan, jos koiran huonoin ominaisuus olisi mm. ei suosittu väri tai ruma pää, mutta se muutoin olisi ihanteellinen luonteeltaan ja terve, voisin ajatella sitä jalostusyksilöksi. Näin, koska ulkonäön periytymisaste on korkea ja luonteen heikko. Ulkonäön "palauttaminen" on siis "helpompaa" kuin luonteen.

Olen tarkoituksella odottanut urokseni kasvavan aikuiseksi ennekuin olen tehnyt päätöksiä sen jalostuskäytöstä. Nyt sen lähestyessä viidettä vuottaan olen päättänyt käyttää sitä, mikäli minulle tulee siihen mahdollisuus. Olen seurannut etenkin koirani heikkoja ominaisuuksia ja odottanut mitä kaikkea tulee esiin (etenkin terveyden osalta). Kuten varmasti kaikkien koirien, on Ilarinkin suvussa joitain terveyteen liittyviä asioita. Näitä esiintyy yksilötasolla, enkä pidä niitä jalostuskäytön estävinä. Olen kertonut niistä oman tietämykseni mukaan kaikille koirastani kiinnostuneille. Ilari itse on ollut tähänastisen elämänsä terve. Ainoa asia, joka on päänvaivaa aiheuttanut, on ollut eturauhanen. Korkean lipidon ja oletettavasti testosteronimäärän vuoksi se laajeni ja asetettiin seurantaan. Yllätyksekseni tuo ongelma on selkeästi rauhoittunut, kun toinen urokseni menehtyi lähes vuosi sitten. Ilmeisesti Ilarin ei tarvitse enää jatkuvasti olla niin "uros". Tällä hetkellä eturauhasen kanssa ei ole ongelmia, mutta koska se on koiralla sukurasitteena, seuraan tilannetta huolella. Eturauhasvaivat ovat amstaffeilla melko yleisiä.

Luonteen osalta heikoin kohta on lievä "vuotaminen", kun vietti nousee. Tämä on selkeästi ilmentynyt vasta siinä vaiheessa, kun harjoitteet ovat muuttuneet sellaisiksi, että ne aiheuttavat vietin nousemista. Tämä on osittain myös edesmenneeltä urokselta opittua käytöstä (ympäristötekijä) ja ilmenee ääntelynä etenkin odottaessa. Edesmenneeseen verrattuna Ilari pystyy kuitenkin tuon vuotamisen kasaamaan, kun tekeminen taas jatkuu, eikä se vuoda tehdessä. Tiedän, että tämä luonteen ominaisuus voi ärsyttää. Itseäni se ei haittaa koska koira kuitenkin tekee työnsä ja keskittyy siihen. Sillä pysyy pakka kasassa. Tuo ominaisuus on myös helpottanut sitä mukaa kun korkean lipidon aiheuttama kiihkeys on tasaantunut. Silti toivon sille mahdolliseksi jalostuskumppaniksi hillityn vietikästä ja hermorakenteeltaan tasapainoista yksilöä. Joku voisi myös pitää luonteen heikkona puolena sitä, että Ilari väistää nopeasti ja läheltä ohi kulkevia asioita. Tällaisia ovat mm. polkupyörät, rullaluistelijat, kuorma-autot, mopot, hiihtäjät. Edesmennyt koirani ei koskaan väistänyt mitään ja moni pitääkin tuota esimerkillisenä mallina amstaffille. Olen keskustellut asiasta myös muun rotuisten omistajien kanssa ja suurin osa ajattelee olevan ihan järkevää väistää "kohti" liikkuvaa asiaa. Itse pidän tuosta ominaisuudesta sikäli, että tämän koiran kanssa ei ole niin tarvinnut pelätä mm. auton alle jäämistä. Mutta onko se amstaffille sopimaton luonteenpiirre, päättäköön jokainen itse.

Ehkä selkein huono ominaisuus koirassa löytyy sen ulkonäöstä. Se on rotumääritelmään kookas. Vaikkakin rotumääritelmässä puhutaan SUOSITELTAVASTA koosta. Mainitaan myös, että korkeuden ja painon on oltava suhteessa toisiinsa ja se kyllä Ilarissa toteutuu. Jonkun arvion mukaan sillä voi myös olla aavistuksen pitkä lanneosa, mutta itselle on tärkeintä, että selkää on. Edelleen on hyvä muistaa, että koiran vanhemmat ja ainakin suurin osa sisaruksista ovat rotumääritelmässä suositellun kokoisia. Muuta isompaa mainittavaa ulkoisesti en koirasta löydä. Ihossa on muutama luomi, karvapeite on kauniin värinen ja hieno. Koiran koko on kuitenkin huomioitava myös mahdollisissa jalostusvalinnoissa.

Mikä näistä sitten on se huonoin ominaisuus? Minulle se on eturauhasen (korkean lipidon) haasteet mm. luonteeseen vaikuttavine lieveilmiöineen. Tämä "ongelma" poistuisi varmaan täysin kastroinnin mukana, mutta koska tilanne tosiaan on selkeästi rauhoittunut, pitäköön poika pallinsa. Kaikkinensa jalostusvalinnan näkökulmasta en pidä näitä heikkouksia niin merkittävinä, että jättäisin Ilarin käyttämättä. Päinvastoin pelkästään jo harrasteominaisuudet tukevat valintaa. Näistä kerron lisää joskus myöhemmin.

Ja jos unohdetaan kasvattajan rooli ja saan puhua puhtaasti omistajan ja perheenjäsenen näkökulmasta tiedän, että näin hienoa koiraa minulle ei tule enää koskaan.