Ikävä

Ikävä

Suurin ja vahvin sydän on poissa. Viikko sitten torstaina, 14.5.2020 oli vanhan koiran aika mennä. Viimeiset kaksi vuotta olen yrittänyt valmistautua siihen, mutta vielä en olisi ollut valmis luopumaan. Tuskin olisin ollut sitä koskaan. Tapani meni lyhyessä ajassa agressiiviseen eturauhassyöpään. Pappakoira oli lähtiessään 12,5 vuotias.

Suurimman osan Tapanin elinajasta olimme kahden. Tapani oli minun perhe. Se oli minun tuki ja turvani oman elämäni vaikeimpina aikoina. Koira, johon voi aina luottaa. Harrastekoirana Tapani oli nopea oppimaan, periksiantamaton eikä sillä koskaan ollut huonoa päivää reenailla. Viimeisen "treeninsä" noseworkiä Tapani teki tämän vuoden helmikuussa. Se oli niin tohkeissaan.

Tapani opetti Ilarin koiraksi. Uskomattomalla kärsivällisyydellä se luotsasi nuoren uroksen aikuiseksi. Harrin se otti laumaamme avoimin sydämin. Tapani kosketti elinaikanaan todella monen sydäntä. Se oli mieluisa treenikaveri, herrasmies, nuorempien koirien idoli, oman lauman tukipilari ja hyvä esimerkki. Loppuun saakka Tapani säilytti urheutensa ja elämänjanonsa. Tapani rakasti ja sitä rakastettiin. Kiitollinen olen, että Tapani oli juuri minun koirani. Kaikesta mitä se antoi ja opetti. Siitä miten se piti omistaan huolen.

Nyt on pärjättävä ilman...

Kiitos Rakas!