Jäniksen selästä

Jäniksen selästä

Kylläpä viikot kuluvat nopeasti! On kaikenlaista touhua ja tekemistä. Uusia tapaamisia, hoidettavia asioita ja yksi ei niin hyvin mennyt rallykoe lainakoiran kanssa. Päälimmäisenä mielessä viime viikoista on kuitenkin pennun sijoituskoti. Halusin alkaa etsimään sitä hyvissä ajoin, jotta on aikaa tutustua ja seurata yhdessä pennun kasvua kaikessa rauhassa. Tytöllä on nyt koti tiedossa ja minulla on tästäkin yhteistyöstä hyvä tunne. Toivotaan, että pentu kasvaa hyvin. Tiedän, että sitä odotetaan kovasti kotiin.

Viikonloppuna tapasin pennun Suomessa asuvan siskopuolen. Kuten olen aiemmin kertonut, olen seurannut sitä sosiaalisessa mediassa jonkin aikaa. Oli todella mukava, että saimme sovittua tapaamisen. Kävimme yhdessä pikku kävelyllä ja sain paljon infoa sekä itse siskopuolesta että hieman sen sisaruksista. Koira teki kyllä minuun todella vaikutuksen. Paitsi, että se oli kaunis, oli se myös todella mukava luonteeltaan. Nuori koira kaupungin vilskeessä, ritiläportaissa ja oudon uroksen seurassa. Hyvin tasapainoisen ja järkevän oloinen narttu. Ja tällä on jonkin verran jo harrastustaustaakin. Toivottavasti pikkusiskopuolessa on jotain samaa. Tulemme todennäköisesti tapaamaan myös jatkossa.

Mitä omiin harrastuksiin tulee, niin oli aika hypätä pois jäniksen selästä. Jossain kohtaa loppukesää tuli tietoisuus siitä, että kokeeseen osallistuminen vaatisi lyhyessä ajassa palasten runnomisen keskeneräiseen lopputulokseen. Otin ihan aikaa miettiäkseni miksi. Miksi kokeeseen on kiire? Kun ei muissakaan lajeissa ole. Ymmärrän kyllä, että jos koiran kanssa tähtää arvokisoihin, haluaa varmaan hoitaa alaluokkien kokeet pian "alta pois". Arvokisoihin tähtääviä koirakoita on kuitenkin marginaali. Suurin osa kisaa omalla tasollaan tavoitteenaan nähdä mihin omat ja koiran rahkeet lopulta riittävät. Minä olen aina kuulunut tähän ryhmään.

Ehkä suurin pelko todellisuudessa on se, että koiralle sattuu jotain ennenkuin pääsemme yhdessä kokeisiin. Sen verran minulla kuitenkin kilpailuviettiä on, että haluaisin päästä näkemään mihin kaikki yhdessä tehty työ riittää. Tärkeämpää on silti, että koiralla on edellytykset onnistua niissä tehtävissä mitä siltä vaadin. Niinpä vedettiin käsijarrua ja lähdettiin rakentamaan rauhassa kuntoon niitä alueita missä tökkii. Välillä tulee epätoivon hetkiä. Ja sitten on sellaisia treenejä kuin eilen, kun tulee ahaa -elämyksiä (molemmille) ja löytyy oikea suunta (kiitokset taitavan maalimiehen). Nuo treenit kantaa taas pitkälle tulevaan.

Lämmin syksy on mahdollistanut jäljellä käymisen. Ihan parhaita aamuja olla ennen kahdeksaa usvan keskellä pelolla kun aurinko nousee. Ei ole kiire minnekään. Nyt kun olemme jäljestäneet hyvillä pohjilla on koirallekin tullut takaisin se into tehdä töitä. Olemme myös saaneet jälkikaverin vuosien yksin tallaamisen päätteeksi. Jäljestämistä jatketaan niin kauan kun sää sen mahdollistaa. Ihan mielen virkistykseksi olemme ottaneet myös ihan uusia "temppuja" työn alle. Ja se on kannattanut. Meillä on ollut ihan sairaan hauskaa! Olen yllättynyt miten nopeasti Ilari nyt oppii asioita kun se on henkisesti kypsempi ja miten periksiantamaton se on. Se on rehellinen koira joka tekee kyllä kun vaan tietää mitä siltä halutaan. Katsotaan josko ehtisin ottaa uusista tempuistakin treenivideoita. Kesällä latasin jonkin verran vepeä ja PK tottista youtubeen. Linkki videoihin Esittely -sivulla.