Jännän äärellä...

Viimeisen kuukauden ajan ollaan oltu jännän äärellä paristakin syystä. Ensinnäkin oli Siljan ultra, mikä ei varsinaisesti tuonut suurta helpotusta jännittämiseen. Siljalla näkyi ultrassa varmuudella yksi alkio, mikä itsessään oli pariskunnan teinituhraamisen jälkeen jo ihme. Ultrassa ei aina näy alkiot hyvin, mutta parhaassakin tapauksessa hyvin pientä pentuetta odotetaan. Parin viikon kuluttua käydään sitten röntgenissä katsomassa miltä siellä näyttää. Silja on voinut ja syönyt hyvin. Odotetusti mitään suurta vatsan kasvua ei ole havaittavissa, mutta toivon todella, että edes se yksi pentu ilostuttaa meidän kevättä maaliskuussa.

Toinen iso jännityksen aihe oli sijoituskoirani Tuan näyttelydebyytti. Tua oli ilmoitettu jo Kajaanin KV näyttelyn pentuluokkaan, mutta paukkupakkaset+auto asettuivat esteeksi osallistumiselle. Nyt siis aloitettiin junioriluokasta heti 9kk:n iässä pienessä Tornion ryhmänäyttelyssä. Tua asuu pohjoisessa, missä esim. matchshowta ei hirveästi järjestetä. Lisäksi huoltajan reissutyö aiheuttaa haasteita säännölliselle treenamiselle. Ryhmänäyttely suoraan "pystymetsästä" oli siis oikein hyvä valinta debyyttiin. Tua käyttäytyi näyttelyissä alkuihmettelyn jälkeen mallikkaasti, jopa tupaten täydessä BIS JUN kehässä hurjan koiramäärän keskellä. Sinne nimittäin matka vei! Neidin näyttelyura alkoi varsin hienosti tuloksella JUK ERI1 SA PN1 JUNSERT ROPJUN SERT VSP. Iso kiitos Minnalle Tuan ilmoamisesta ja Outille esittämisestä! Olen niin onnellinen tästä tytöstä.

Ilarin kanssa korkattiin helmikuussa rally-toko kokeet uusilla säännöillä. Ilari ei todellakaan ole niihin valmis, mutta halusin uusien sääntöjen "apinan" pois selästä. Siksi toisekseen viime vuosi opetti, että me koirakkona kehitymme parhaiten kokeissa. Ilarin kanssa suurin ongelma tässä lajissa on vireen hallinta ja sitä ei käytännössä voi missään muualla treenata kuin kokeissa. En treeneissä tai edes möllikokeessa saa samaa mielentilaa aikaiseksi itselleni tai koiralle. Viime vuosi näytti myös sen, että Ilarin kanssa pitäisi vaan kisata, kisata, kisata. Ikävä kyllä siihen tulee maaliskuun puolivälistä pidempi tauko jos Silja synnyttää. En uskalla riskeerata pentu(j)a käymällä saman talouden koiran kanssa kokeissa tai näyttelyissä. Se helmikuun koe meni odotetusti huonosti, mutta "hyvästä syystä". Suurin osa virheistä johtui juuri vireestä, mikä on Ilarilla tauon jälkeen ihan normaalia. Tällä radalla itse liikkeissä ei ollut suuria ongelmia. Tuo ylivireisyys näkyy lähinnä poikittamisina ja ennakointeina, mitkä saadaan ajan mittaan taas hallintaan. Kun löytäisi vaan itse vielä täysin kadonneen motivaation harrastaa lajia...

Ilari on muuten toipunut hienosti viime vuoden koettelemuksista ja voi hyvin. Takapään lihasmassa kasvaa hiljalleen (tuskin kuitenkaan ennalleen). Koko perhe nauttii päivittäin siitä, että Ilpomies on vielä täällä meidän ilona. Elämä jatkuu edelleen viikko kerrallaan ilman pitkän ajan suunnitelmia. Siljan ottaessa rauhallisemmin nautitaan Ilarin kanssa pidemmistä vapaista metsälenkeistä kevään auringossa. Viime vuosi opetti taas hetkessä elämistä. 

Toivotaan, että tiineysröntgen tuo meille hyviä uutisia kevääseen. Sen ohella saadaan jännittää lisää näyttelyjä ja tavata niissä tiimiläisiä. Suolaa elämään ja kevääseen.