Kevättä rinnassa
Taas on kuukausi hujahtanut ihan huomaamatta, kun on monta rautaa tulessa! Sen verran on koulussa tehtäviä ja tekemistä, että tuppaa kuulumiset unohtumaan. Mutta onhan niitä ja hyviä onkin. Kirjoitin jo edellisessä blogissani Ilarin kuusivuotis kisakauden päättymisestä, mutta nyt se sai ansaitsemansa kruunun: Villa Vappulan Dirlandaa on Keski-Suomen Kennelkerhon VUODEN VEPEKOIRA 2022! Meidän seura on yksi pisimpään vesipelastusta Suomessa harrastaneista seuroista. Meillä valioituu koira lähes vuosittain ja on muutama suomenmestaruus edustuskin ollut. Tällä hetkellä meidän veperyhmässä harrastaa noin 24 koiraa, ainakin 11 eri rotua. On sanomattakin selvää, että olen todella otettu ja onnellinen tästä meriitistä!
Minun on turha väittää, ettenkö olisi kilpailuviettinen ihminen-olenhan tehnyt yhden työuran ravihevosten kanssa. Viime vuosina olen pyrkinyt olemaan asettamatta tavoitteita ja keskittynyt enemmän hetkessä elämiseen. Siksi tai siitä huolimatta vuosi oli odotettua onnistuneempi. Olen tästä saavutuksesta iloinen ennenkaikkea koiran puolesta. Se on meriittinsä ansainnut. Olen pystynyt osoittamaan sen, että kilpaileminen ei ole rodusta kiinni ja olemaan esimerkkinä ja -kuvana oman rotuni harrastajille. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman huikeaa treeniporukkaa. Vuonna 2012 meidän treeniporukka koulutti Suomen ensimmäisen virallisen vepetuloksen amstaffille. Nyt siinä porukassa treenaa Suomen kaikkien aikojen menestynein amstaffi. Kiitos KSKK!
Ja onhan maaliskuulle muutakin mukavaa tapahtumaa. Kävin tapaamassa toistamiseen narttua, jota olisin hyvin kiinnostunut käyttämään jalostukseen Ilarille. Narttu oli kehittynyt todella kauniisti ja pidän sen luonteesta paljon. Minulla on koiran omistajan ja kasvattajan kanssa hyvin paljon samanlaisia ajatuksia rotuun liittyen. Tämä mahdollinen yhdistelmä tuntuu hyvälle ja oikealle. Toivon todella, että se saadaan onnistumaan. Minulla on tarkoitus päästä näkemään kevään aikana myös toista mahdollista morsianta Ilarille. Nyt alkaa taas olla kevättä rinnassa.
Siinäkin mielessä, että kanoille olisi haaveena kevääksi tipuja. Vuokrasimme haudontakoneen tipujen toivossa ja tietenkin heti tilauksen jälkeen Sinikka alkoi hautomaan. Tyrnävän maatiaiset ovat kohtalaisia hautomaan ja yleensä parvesta vain noin puolet hautoo. Meidänkin kanat ovat "haudottelijoita"-ne saattavat vuorotellen hautoa päivän, pari, mutta jättävät sitten munat kylmenemään. En siis tiedä pystynkö luottamaan Sinikan hautomiseen tipuihin asti. Varminta on todennäköisesti laittaa munat koneeseen ja antaa silti Sinikalle mahdollisuus. Minulla olisi haaveena saada parveeni yksi harmaa kana. Viime syksynä ostetuista kanoista toisesta olen valmis luopumaan (parvessa kaksi saman väristä) ja ylimääräiset syntyvät kanat myydään nuorikkona. Parven kokoa ei ole tarkoitus kasvattaa pysyvästi.
Nyt kun omia harrasteita tehdään säästöliekillä niin minulla on kerrankin aikaa kouluttaa. Joskus Tapanin aikana olen kouluttanut enemmänkin, ollut jopa lajivastaavana ajoittain. Kun Ilarin kanssa aloitin suojeluharrastuksen jätin koulutukset lähes kokonaan pois. Tulevalle kesälle minulla on tulossa ainakin tottelevaisuus- ja vesipelastuskoulutuksia. Nyt on sikälikin mukava kouluttaa kun pääsen ammentamaan koulussa opittua heti käytäntöön. Tällä hetkellä pyörittelemme koulussa ryhmätyötehtävää Yhteiskehittäminen -teeman ympärillä. Yhteiskehittäminen on yksinkertaistettuna sitä, että tieto jaetaan ja pyritään yhdessä saamaan asioita parempaan ja toimivampaan suuntaan. Olen ajatellut, että nyt on myös hyvä hetki jakaa omaa osaamistani muille harrastajille.
