Kisaaminen
En varmaan ole kovin väärässä jos sanon, että usein eläinten kehno kohtelu johtuu ihmisen turhautumisesta. Ainakin, jos puhutaan harraste-eläimistä. Itselle asia on tullut vastaan niin hevos- kuin koiramaailmassa ja tulee edelleen säännöllisesti. Olisin tekopyhä jos kilpailuviettisenä ihmisenä väittäisin, että itse en koskaan olisi harrasteissa turhautunut. Pahimmat turhautumiseni olen kokenut aikoinaan ravihommissa-ne ovat opettaneet sietämään epäonnistumista ja kasvattaneet. Itselleni otollisin hetki turhautua on silloin kun on tehnyt ihan kaiken tehtävissä olevan onnistumisen eteen ja jostain itselle riippumattomasta syystä ei onnistumista silti tule. Kun on käyttänyt kaiken olemassa olevan ajan, osaamisen ja rahatkin eikä odotettuun tulokseen silti pääse. Nyt kun ikää on jo yli 40 on riittävästi työkaluja käsitellä turhaumia ja ylipäätään asettaa tavoitteet niin, että niiltä välttyy. Jos oman onnellisuuden mittari on olla parempi kuin muut, ajaa itsensä helposti burnoutiin. Koska aina löytyy joku, joka on vielä parempi. AINA.
Oma tavoitteeni on kehittyä koiran ohjaajana. Asetan kyllä myös tulostavoitteita kokeista, jotta motivaatio treenaamiseen säilyisi, mutta niitä en tavoittele "hampaat irvessä". Pyrin myös asettamaan tavoitteet koiran mukaan. Edesmenneen koirani Tapanin kanssa tavoittelin koulutustunnuksia, koska tiesin, että koira ei kapasiteetiltaan voi yltää ylempiin luokkiin. Lisäksi aloitin kisaamisen sen kanssa niin myöhään, ettei aikakaan olisi oman (hitaan) kehittymiseni vuoksi riittänyt. Nykyisellä koirallani riittää ominaisuudet myös ylempiin luokkiin, joten minulla on loistava mahdollisuus kehittää itseäni lisää ohjaajana. Olen tarkoituksella aloittanut Ilarin kanssa kisaamisen nuorempana. Pääasiassa, koska se harrastaa hyvin fyysisiä lajeja, joita ei vanhemmalla iällä mahdollisesti voi/kannata enää harrastaa. Ja toki myös, koska halusin jättää aikaa kisata hyvässä iässä ylemmissä luokissa, mikäli sinne pääsemme. Tällä hetkellä olen iloinen, että lähdin rakentamaan koiraa juuri tällä ajatuksella, koska asioihin vaikuttaa myös ne itsestä riippumattomat asiat kuten nyt korona tai terveys (sekä oma että koiran). Olen aiemminkin jo kertonut, että viime vuosi jäi meiltä kokeiden osalta tyhjäksi peruutusten vuoksi. On mukavaa, kun nyt on välivuodesta huolimatta mahdollista panostaa tulevat vuodet niihin luokkiin, mitkä ovat alun perinkin olleet tavoitteena. Nyt alkaa se suurin oman kehittymisen aika.
Emme Ilarin kanssa käy ohjatuissa koulutuksissa, koska haluan yrittää keksiä itse miten saan asioita opetettua. Minulle tämä on toimivin tapa kehittyä, ei valmiiksi syötetyt ohjeet. Leireillä, kursseilla tai seminaareissa käyn toisinaan, kun vetäjä on henkilö, jolta uskon saavani itselleni uusia ajatuksia. Pidän myös vetäjistä, joilla on osaamista mennä koirakon mukaan, eikä tarjota vain nopeita "pakettiratkaisuja". Tänä kesänä osallistuimme Tuukka Nikolan tottisseminaariin Kuopiossa. Sain seminaarista mukavasti työkaluja juuri meidän haasteisiin sekä uudenlaisten tavoitteiden asettamiseen. Tällä hetkellä odotan, että ilmoitetut kokeet olisivat pian ohi, jotta pääsisimme paneutumaan kunnolla näihin.
Tänä kesänä meillä on koronan ohella ollut haasteita myös tereyden saralla. Tämähän on ennemmin tai myöhemmin odotettavissa ja hyvin vähällä olemme viidessä vuodessa asian tiimoilta selvinneet. Harmillista tietenkin se, että vaivat ja koronaperuutukset eivät sattuneet samalle vuodelle. Joka tapauksessa keväästä saakka satunnaisesti vaivanneiden, epämääräisten jumien aiheuttajaksi paljastui leukanivelen alueen tukkoisuus. Tämä aiheutti väistämättä tauon c -osan treeneihin sekä vepetreenien olennaisen keventämisen ja vähentämisen. Vepen osalta myös kokeet jäivät kuukaudeksi tauolle. Nyt, kahden huoltokerran jälkeen vaiva on selätetty, vaikkakin tarkkaillaan tilannetta edelleen. Kesän aikana Ilarilla on myös ollut satunnaisia pissavaivoja ja mietinkin jo onko reilun vuoden takaiset eturauhasvaivat uusimassa. Viime viikolla huolellisissa tutkimuksissa selvisi, että vaivan aiheuttaja on virtsakivi. Virtsakivet eivät amstaffeilla kuulu rotutyypillisiin vaivoihin, mutta yksilötasolla niitä on sekä uroksilla, että nartuilla. Ilarin kiven tyypistä ei täyttä selvyyttä vieä tullut, mutta oletettavasti struviittikivi se ei ole. Tällä hetkellä seurataan virtsan pH:ta ja mm. mahdollista leikkaustarvetta. Ilarin tämän hetken vointiin kivi ei juuri vaikuta. Kun on yhden koiran menettänyt eturauhassyövälle, osaa olla hyvin iloinen virtsakivestä. Nyt seurataan tilannetta ja toimitaan tapeen mukaan. Iso kiitos Ilarin hoidosta Almavet ja huollosta Senni Kangasvieri.
Melekosen Työmaan tytöille kuuluu hyvää. Tara kävi ensimmäiset viralliset näyttelynsä junioriluokassa saaden toisesta JUK1 PN3 SA VARA-SERT. Varsin mukava aloitus! Tara jatkaa peko treenejä ja aloittaa myös nosen ja tottiksen alkusyksystä. Terttu on kasvanut kauniisti nelikuiseksi ja harjoittelee myös tottelevaisuutta ja näyttelyitä. Alla pätkä Tertun reenailuja.