Koulutus

En hirveästi viihdy sosiaalisessa mediassa, enkä välitä osallistua keskusteluihin siellä. Joskus aiemmin olen viitsinyt, mutta mielestäni keskustelujen luonne on mennyt sellaiseksi, ettei se palvele ketään. Ei ole oikeastaan mitään sellaista aihetta, mistä sosiaalisessa mediassa voisi keskustella ilman saivartelua, provosointia, tahallaan väärin ymmärtämistä tai riidan haastamista. Ainakaan oman seinän ulkopuolella (aina ei sielläkään). Sellainen vie kamalasti energiaa eikä johda mihinkään. Se on yksi syy sille, että kirjoitan blogia. Minulla on kyllä ajatuksia ja mielipiteitä, mitä voin avoimesti kertoa ja jakaa, mutta en jaksa niistä kenenkään kanssa vääntää. Oikeastaan koska minulle on ihan ok, että ihmiset ovat eri mieltä ja haluavat tehdä asiat kuten itse parhaaksi näkevät. Se ei aina ole ihan ok, että tuntemattomat ihmiset kokevat tarpeelliseksi kertoa mielipiteensä minun asioistani. Minä en ole omissa mielipiteissäni ehdoton-pystyn kyllä muuttamaan mieltäni jos perustelu on riittävän hyvä. Mutta olen tarkka siitä keneltä kysyn. Näin se oli silloin kun työskentelin hevosten kanssa ja näin se on edelleen. Kun koen, että henkilö on sellainen jota voin arvostaa olen valmis kuuntelemaan. Ja silloinkin harkinta matkassa-mitään en osta valmiiksi syötettynä.

Tämä kaikki pohjustuksena aiheelle koulutus; aihe, josta en lähtökohtaisesti välitä keskustella. Koska on yhtä monta tapaa kuin on kouluttajaa. En pidä siitä jos asioiden suhteen ollaan ehdottomia, saati fanaattisia. Sen vuoksi minun on hyvin vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä on yksi ainoa (oikea) tapa kouluttaa koiraa. Heidän kanssaan minulla ei ole ole paljoa puhuttavaa. Toinen ryhmä ovat ihmiset, jotka puhuvat termeillä. Kyllähän se kuulostaa pätevältä, mutta on keskustelussa hankalaa, koska termien merkitys on usein ihmisille eri. Siinä sitten väännetään tietämättä, että molemmat puhuvat samasta asiasta eri termein. En myöskään pidä vastakkainasettelusta; minulle on oikeastaan aivan sama millä metodilla, tekniikalla tai periaatteella kukakin tykkää kouluttaa, kunhan eläintä vaan kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Työskennellessäni hevosten kanssa käytimme termiä "horsemanship". Jos tuo termi pitäisi avata voisin sanoa sen näin: Ihan kuka tahansa voi päättää alkavansa hevosenhoitajaksi. Voi mennä tallille töihin (uskokaa pois, sinne pääsee), käydä kouluja tai harrastaa hevosia vaikka 10 vuotta. Mutta se ei tarkoita sitä, että hän olisi hevosten kanssa hyvä. Horsemanship käännetään usein "luonnolliseksi hevosmiestaidoksi", mikä kuvaa termiä kuten sen itse ymmärrän. Hevosen kanssa oleminen ja toimiminen on luontaista; tietää miten eläin toimii/käyttäytyy ja miksi, mutta ei välttämättä osaa sitä pukea sanoiksi. Sitä ei opita kirjoista. Koin oman toimintani hevosten kanssa melko lailla luontaiseksi ja samaan pyrin nyt kun harrastan koiria.

Olen kiinnostunut koirien viettimaailmasta ja se on yksi syy miksi kiinnostuin myös suojelusta lajina. Omalle koulutustavalleni minulla ei ole mitään eksaktia määritelmää, mutta pakon edessä kuvailisin sitä "dogmanshipiksi". Minulle kiinnostavinta kouluttamisessa on nimenomaan keksiä miten koiran saa hoksaamaan mitä siltä haluan ja tehdä asioita yhdessä. Mikäli jokin tapa ei toimi kokeilen muuta. Minulle on aivan sama onko valitsemani tapa lainattu operantista kouluttamisesta, positiivisesta vahvistamisesta, shapingistä tms - en aina edes tiedä mitä ne ovat. Hauskinta kouluttamisessa on itse ovaltaminen. Tämän vuoksi en enää käy ohjatuissa koulutuksissa-haluan keksiä itse. En myöskään ole kovin teoreettinen tai pikkutarkka persoona, vaan käsitän asioita suurempina kokonaisuuksina. Miksi turhauduin usein silloin kun vielä koulutuksissa kävin. Jos eteen tulee asia, mistä en todella tiedä mitä siinä vaaditaan (esim uusi laji), etsin henkilön joka asian tuntee ja pyrin hänelle oppiin. Totesin tämän hyväksi käytännöksi myös hevospuolella: Kun halusin oppia raviurheilusta, en pelkästään mennyt ravitallille töihin vaan työskentelin kahdessa silloin (ehkä vieläkin) Euroopan suurimassa ravimaassa; Italiassa ja Ruotsissa. Kun halusin oppia miten huippuravureita valmennetaan menin töihin miehelle, joka valittiin sinä vuonna Ruotsin parhaaksi ravivalmentajaksi. Ja kun halusin nähdä miten ravihevosia huolletaan hankkiuduin töihin kansainvälisesti arvostettujen eläinlääkäreiden oppiin. Minä haluan oppia parhailta.

Blogini lisäksi lataan videoita youtubeen ja toisinaan myös sosiaaliseen mediaan. Teen näin koska haluan, että henkilöt jotka ovat kiinnostuneita koiristani voivat halutessaan seurata niitä ja niiden ominaisuuksia. Aikoinaan harrastekoiraa etsiessäni vastaavat videot olisivat olleet kullan arvoisia nähdä. Kuka tahansa halukas on päässyt kanssani treenikentälle seuraamaan tai osallistumaan koulutukseen. Ei minun koulutukseni tai toimintatapani ole mitään salatiedettä. Mitä tahansa voi kysyä ilman, että tarvitsee lähtökohtaisesti kyseenalaistaa. Olen kyllä tehnyt leireillä ja kokeissa myös niitä vähemmän onnistuneita suorituksia ja uskallan niitäkin julkaista. Ne kuuluvat asiaan. Toivon, että kuka tahansa koiraharrastaja jaksaisi uskoa itseensä ja jättää arvostelun omaan arvoonsa. Näillä kilometreillä sille tulee immuuniksi.

Mitä meidän koulutus kuulumisiin tulee, niin olen Ilarin kanssa jättänyt PK tottista vähän sivumpaan ja tehnyt vaihtelun vuoksi tokosta tuttuja "temppuja". Ollaan treenailtu metallikapulaa, ruutua, kauko-ohjausta, jääviä ym. Jännä, että vaikka treenataan entiseen tapaan kentällä on into aivan eri sfääreissä kun tehtävät vaihtuvat. Vaihtelu tosiaan virkistää!

Siskon koiran kanssa ollaan vaan pidetty kisavirettä yllä muistuttelutreeneillä. Tänä viikonloppuna käytiin tekemässä tuplakoe Kuopiossa. Näistä toinen kaatui (8 vuotiaan ranskanbulldogin) liian korkeaan kisavireeseen :D Toiseen tehtiin tulos. Nyt olisi sitten yhtä tulosta vajaa RTK3! Koiralla alkaa olla ikää ja se suorittaa nyt oman kapasiteettinsa rajoilla. Tehtiin päätös, että tuota viimeistä tulosta vielä tovi saalistetaan ja sitten on aika eläkepäivien.

Toivon todella, että tulisi vielä se yksi onnistuminen.