Ominaisuuksista

Toisin kun koirien koulutus, niiden ominaisuudet on aihe, josta keskustelen hyvin mielelläni. Paitsi omassa rotuyhteisössä. Tämä on yksi niitä asioita, joissa koen ajattelevani laatikon ulkopuolelta-ammattimaisemmin (ainakin mitä juuri omaan rotuuni tulee). Olen aika ajoin yrittänyt herättää keskustelua
amstaffien (harraste)ominaisuuksista, mutta olen törmännyt mielipiteisiin, että rodusta ei ole tavoitteelliseen harrastamiseen eikä se ole "oikea" työkoira. Viime aikoina amstaffiyhteisössä on jaettu erään ulkomaalaisen tiimin videoita PK kokeista. Videoilla esiintyy upeasti koulutettuja, ominaisuuksiltaan hienoja amstaffeja. Oman verkostoni kautta olen ymmärtänyt, että kyseinen tiimi valikoi ja testaa tarkkaan jalostukseen käytettävät koirat nimenomaan käyttöominaisuuksien tiimoilta. Jos viitsii hieman kaivella nettiä, niin ulkomailta löytyy aika paljonkin hyvinkin vaativaan harrastamiseen koulutettuja rodun edustajia.

Suomessa amstaffia on määrätietoisesti jalostettu seurakoiraksi (ulkomuoto edellä); harraste/ käyttöominaisuuksiin ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Tukena tälle ajatukselle on mm. tosiasia, että tänä vuonna 31.8.2020 mennessä rekisteröidyistä pentueista (jos oikein katsoin) ainoastaan yhdellä käytetyllä
uroksella oli tuloksia harrastepuolelta, nartuista kahdella. (BH/ rallytoko) Pentueita oli rekisteröity kaikkiaan 19. Ulkomuoto edellä jalostamista tukee mm se tosiasia, että hyvin näyttelyissä menestyneitä uroksia oli käytetty kolmesta viiteen pentueeseen. Sen sijaan esim. omaa urostani (joka on tällä hetkellä ainoa ainakin Suomessa vepen AVO:ssa kilpailuoikeuden omaava amstaffi, omaa kilpailuoikeuden tokon voittajaan ja harrastaa PK:ta, on todettu terveystutkimuksissa täysin terveeksi ja on tehnyt luonnetestin hyvillä arvosteluilla) on tiedustellut jalostukseen ainoastaan yksi suomalainen kasvattaja. Oletettavasti koska koira on iso vaikkakin muuten
rodunomainen ja huolimatta siitä, että koiran sisarukset ja vanhemmat ovat ymmärtääkseni normaalin amstaffin kokoisia. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että jopa uroksia, joilla ei ole käyttö- eikä näyttelytuloksia on käytetty ennemmin. Se kertoo (minulle) puhtaasti siitä, että harrasteominasuuksilla ei amstaffien jalostuksessa ole mitään arvoa.

En missään nimessä väitä, että amstaffista pitäisi eriyttää mitään
käyttölinjaa, mutta tutustuminen koirien ominaisuuksiin kertoisi niistä huomattavasti enemmän myös jalostuksellisesti. Olen rodun yhteisön keskusteluja seuratessa huomannut, että yleinen tietämys näistä (harraste)ominaisuuksista (mm vieteistä) on vaatimatonta. Minulle on myös useampi oman rodun harrastaja kertonut, että harrastekoiran (pennun) löytäminen on hyvin hankalaa. Samoin muutama muun rodun (PK)harrastaja on maininnut, että on jossain kohtaa harkinnut amstaffia, mutta ei ole löytänyt harrastamiseen sopivaan koiraa. Koska aihe herättää (kerrankin) keskustelua raotan tässä yhteydessä myös omaa sanaista arkkuani.

Olen aiemminkin maininnut, että työskentelin parikymmentä vuotta sitten Italiassa ensin siitosorien (6kpl) hoitajan sijaisena ja sittemmin valmentamassa samaisten orien jälkeläisiä. Jo tuolloin olin erittäin kiinnostunut hevosten ominaisuuksista; luonteesta, juoksunopeudesta, ravin puhtaudesta, koosta, kestävyydestä, terveydestä jne. Oli todella hienoa, kun sain ensin kesän ajan tutustua oreihin ja sitten muutaman vuoden ajan seurata mitä ne jättävät jälkeläisiinsä. Minulla oli kunnia saada hoitaa mm sellaisia legendoja kuin Supergill ja Park Avenue Joe. Sain varsasta saakka opettaa ja valmentaa mm kolmea Kramerboyn
tammaa (samaa ikäluokkaa eri emistä) sekä kolmea Supergillin tammavarsaa samasta emästä kolmesta eri ikäluokasta (huikeita hevosia!) Oli mielenkiintoista huomata mitä omista ominaisuuksista isä on periyttänyt varsalle ja mitkä tulevat emän puolelta. Olin tavannut myös suurimman osan varsojen emistä koska opetimme varsoja huutokauppaan tammojen tallien yhteydessä.

Yhden orin tammavarsat olivat todella hyvä ravisia, kauniita (hyvä rakenteisia) ja hyviä juoksijoita, mutta ei kovin mukavia hevosia. Omistaja kuvaili näitä termillä "group of bitches". Yksi ori jätti pääsääntöisesti juoksijana hyviä tammavarsoja, mutta
oreilla ei usein riittänyt pää juosta kilpaa. Yhden orin jälkeläiset olivat hyvin ilkeitä, jopa vaarallisia mutta joukossa oli myös todella hyviä juoksijoita (kaikkiaan aivan kuin isänsä). Yksi ori periytti luonteeltaan mukavia varsoja, mutta kovin huikeita ravihevosia ne eivät olleet (aivan kuten isänsä). Kaikkiaan seurasin hyvin suurella mielenkiinnolla ominaisuuksia sekä tilastoja niistä. Pistin merkille mm sellaisen seikan, että usein hyvällä juoksijalla oli myös pikkaisen enmmän luonnetta kuin kilpakavereillaan. Tutustuin ominaisuuksiin lisää opiskellessani hevostalouden agrologiksi. Jalostus ja kasvatus kokonaisuuksilla tutustuin mm periytymisasteisiin sekä ympäristön vaikutukseen.

Kaiken tämän seurauksena olen hyvin kiinnostunut myös koirien
ominaisuuksista ja minulle tärkein "mittari" niiden selvittämiseksi on koiran tapaamisen ohella tehdyt tulokset tai mm viettitestit.
Näin ollen minun on helppo ymmärtää miksi harrastekoiran etsiminen amstaffeista on hankalaa. Olen sen itsekin kokenut. Kun etsimiseen yhdistää rakenteeltaan harrastukseen sopivan koiran on tehtävä vielä hankalampi. Omassa harrastepiirissäni on itsestäänselvyys, että etsittävän pennun ominaisuuksiin
perehdytään mm. suvun tulosten perusteella. Olipa sitten kyseessä käyttönoutaja, bordercollie, belggari tai vesikoira. Toinen vaihtoehto on ottaa itselle ennestään tutun (treeneissä ja kokeissa) koiran pentu.

Kukaan omista ystävistäni ei ostaisi harrastekoiraa vanhemmista, joilla ei ole mitään näyttöä harrasteista (suvussakaan). Kerron tämän siksi, että se auttaa ymmärtämään miksi harraste amstaffin etsiminen on hankalaa. Ei ole
riittävästi tietoa minkä perusteella etsisi. Voi käydä toki tapaamassa vanhempia ja tutustumassa pentuihin,
mutta paljon jää silti arvailujen varaan. Jos aloitat rodun parissa nollasta, on täysin mahdotonta käydä tutustumassa kaikkien syntyvien pentujen sukulaisiin. Korostan, että en arvostele tässä ketään, muuta ei voi odottaa, kun suurin osa koirista on seurakoiria. Eräs harrastava ystäväni totesi rodun edustajia nähtyään, että hän ei edes uskaltaisi amstaffia ottaa; pelkästään vaihtelut yksilöiden luonteissa ovat niin suuria.

Kaikkiaan kokonaisuus on paradoksaalinen. Väitetään, että amstaffista ei ole harrastekoiraksi, mutta toisaalta eihän siitä edes voi olla, jos näihin ominaisuuksiin ei haluta panostaa. Silloin kun halutaan, voidaan saada hyvinkin toimivia käyttökoiria. Olen pistänyt merkille, että usein koira, jossa riittää ominaisuuksia ei välttämättä ole se helpoin yksilö arjessa. Mutta se, että koirassa on näitä(kin) ominaisuuksia ei tarkoita sitä,
että jälkeläiset olisi "tehty" pelkästään harrastajille. Vaikka yhdistäisit maailman parhaat harrastekoirat keskenään syntyy pentueeseen aina myös "seurakoiria". Voi jopa olla, ettei yhdestäkään pennusta ole harrastamiseen. Tässä kohtaa kuvioon astuu oikeiden pentujen päätyminen oikealle omistajalle. Se, että koirassa on harrasteominaisuuksia ei tarkoita sitä, että sen kanssa ei voisi enää normaalissa arjessa pärjätä.

Päinvastoin; hyvällä hermorakenteella varustettu itsevarma koira on mitä mukavin perheenjäsen. Sen sijaan huonolla hermorakenteella varustettu hyvin saalisviettinen, kiihkeä ja vilkas (mutta avoin ja pehmeä) koira ei sitä välttämättä ole. Hyvin usein ihmiset eivät tunnista koiransa viettejä-tämä on tullut vastaan monissa yhteyksissä. Esim vahvan puolustusvietin omaava terävä koira "leimataan" usein ensimmäisenä
sairaaksi (koska amstaffin ei kuulu olla sellainen), hyvin saalisviettinen ja huonohermoinen "hulluksi". Kyse
on usein kuitenkin (koirille) aivan normaalista viettikäyttäytymisestä, joka esiintyy eri yksilöillä eri vahvuisena. Eivät ne vietit sieltä mihinkään ole hävinneet, niiden kanssa ei vain osata elää. Suurin osa mm Koira hallintaan projekteissa omalle kohdalle sattuneista ongelmista on johtunut viettikäyttäytymisen väärinymmärtämisestä/ hallitsemattomuudesta. Olen myös pistänyt itse merkille, että mikäli näihin asioihin paneuduttaisiin ja perehdyttäisiin edes hitusen enemmän, olisi ongelmakäyttäytymistäkin vähemmän.
Kaikkiaan en todellakaan väitä, että olisin itsekään aiheessa asiantuntija (en tiedä voiko koskaan olla), mutta ainakin kiinnitän siihen huomiota. Tämä on myös yksi syy miksi alun perin hain kennelnimeä ja kiinnostuin jalostuksesta myös koirien (amstaffin) parissa.

On mukavaa, että tässäkin rodussa harrastaminen kiinnostaa koko ajan enemmän. On paljon rotuja, jotka eivät ole "perinteisiä työkoiria", mutta joissa harrasteominaisuudet ovat kovaa valuuttaa jalostuksessa. Hyvien koirien pentuja saattaa joutua odottamaan vuosia. Onkin vaikea ymmärtää, miksi työkoiran raamit täyttävällä amstaffilla harrasteominaisuuksille ei anneta arvoa. Olisi mukavaa tulevaisuudessa nähdä alussa mainitsemieni videoiden osaamista myös Suomessa. Tai ehkä osaamista jo onkin, ominaisuuksia vain puuttuu?

Alla linkki yhteen näistä videoista. En tunne koiraa tai sen kouluttajaa henkilökohtaisesti, enkä ole tietoinen koulutusmetodeista tms. Haluan jakaa videon esimerkiksi siitä, että amstaffikin voi olla "ihan kiva" harrastekoira ;)

https://www.facebook.com/bagirshik/videos/3138037983089649