Palailua arkeen

Ilarin leikkaus pakotti hiljentämän tahtia. Se tuli oikeastaan molemmille tarpeeseen. Meillä on menossa parhaillaan uuden kodin rakennusprojekti, mikä vaatii aika lailla omaa aikaani ja huomiota. Ilarilla taas on ollut hyvin raskas kesä takanaan. Tosiasia on, että sehän on treenannut ja kisannut puolikuntoisena. Amstaffilla on hyvin korkea kipukynnys ja vähän turhankin "urhea" asenne. Ihan viimeiseen saakka ne esittävät kaiken olevan hyvin, eivätkä näytä huoliaan. Tässäkin kohtaa aivan pienet asiat olivat niitä, joista huomasin jonkin olevan pielessä. Selkeästi näkyvät oireet alkoivat vasta kun koira oli jo hyvin kipeä. Tämä on niitä asioita, joista joutuu itse kantamaan syyllisyyttä, kun ei ole aiemmin tajunnut. Yritän keskittyä siihen, että koira on nyt hoidettu ja toipumassa. Se voi hyvin.

Kerron muutaman asian mistä huomasin, ettei kaikki ole kunnossa. Josko näistä olisi jollekin toiselle joskus apua. Näkyvä oire oli se, että pissa tuli toisinaan pätkimällä. Ilarilla on taustaa eturauhasoireilusta ja tämä menikin sen piikkiin. Kesällä ihmettelin vepessä uimatyylin sakkamista. Ilari on aina ollut hyvä uimari ja sillä on myös hyvä uintityyli-en ole koskaan tarvinnut sille pelastusliivejä. Tänä kesänä se alkoi uida toisinaan hyvin pystyssä. Tämä tapahtui etenkin kahdessa liikkeessä; veneen haussa ja vientiin lähdössä. Itseasiassa ainakin kaksi koetta meni tästä uintityylin sakkaamisesta kolmostulokseen. Näin jälkeenpäin on helppo päätellä, että takajalkoja on hankala käyttää uidessa, jos virtsarakko on tulessa. Pitkin kesää havaitsin myös koiran haluttomuuden olla maassa. Se kyllä meni pyynnöstä maahan, mutta jäi mielellään puoli-istuvaan asentoon. Ilari on dominoiva koira, eikä ole koskaan mennyt mielellään etenkään toisten koirien läsnä ollessa maahan. Tätäkään en siis suoraan osannut yhdistää kipeyteen. Mietityttää kyllä, kun kahdessa viimeisessä tokokokeessa koira äänteli melko lailla paikkamakuussa, olisiko jo tuolloin ollut kivi vaivoina.

Toinen seikka mistä huomasin, että jokin on vialla oli se, että Ilari ei pystynyt keskittymään tehtävissä. Olipa laji mikä hyvänsä se suoritti sen "ylimalkaisesti", mikä ei ollenkaan ole sen tyylistä. Olen aina pitänyt koirassa nimenomaan siitä, että se miettii ja harkitsee itse. Nyt se yritti vain tehdä mahdollisimman nopeasti. Lisäksi se jännitti, mitä se ei todellakaan tee normaalisti. Ilari on aina ollut todella hyvähermoinen ja vakaa koira. Nyt aloin pikkuhiljaa huomata sen jännittävän ennen treenejä, mikä lisääntyi loppukesän/ syksyn edetessä. Viimeisessä näyttelyssä tuo jännite kulminoitui toisten urosten kyttäämiseen (tavallisesti Ilari ei välitä toisista koirista). Tuolloin tein päätöksen koiran mahdollisimman nopeasta tutkimisesta. Ilari oli ilmoitettu myös Keuruun näyttelyyn, mutta peruin sen. Pian tuon näyttelyn jälkeen alkoivatkin myös selvemmät näkyvät oireet; pissa tuli heikommin ja sen seassa oli näkyvästi verta.

Tällä hetkellä, kun leikkauksesta on kulunut kuukausi, Ilari on toipunut siitä hyvin. Siis itse leikkauksesta. Vielä viime viikolla se oli niin väsynyt, että epäilin jo sen saaneen sydänlihastulehduksen tai, että sen munuaiset ovat vaurioituneet. Eihän jälkimmäistä voi varmuudella vieläkään tietää, mutta koiran virkeys kasvaa päivä päivältä. Siinä kohtaa, kun Ilari silppusi ensimmäistä kertaa eläissään petinsä päätin, että palataan hiljalleen treeneihin. Kävimme ainakin kertaalleen jäljellä ja muuten teemme rauhallisia tokon liikkeitä. Kunto ja vireys alkavat olla vanhaa Ilaria, mutta mielentilaa työstetään pidempää. Olen jo tehnyt päätöksen jättää kisahaaveet loppuvuodelta. Tämä on asia, jonka kanssa ei ole kiire. Tällä hetkellä koira jännittää treenaamista, kun yhdistää sen epämiellyttävään tunteeseen. Se onneksi unohtaa jännittämisen kun tehdään, mutta haluaisin sen pääsevän takaisin siihen tunnetilaan, mikä saavutettiin kesällä. Ennen sitä en näe järkeä kisata. Nyt otetaan kaikki se aika mikä tarvitaan. Iloitsen niin pelkästään nähdä, kun Ilari nauttii mm. metsässä juoksemisesta. Siitä näkee helpotuksen.

Ilarin tilannetta seurataan nyt ainakin puoli vuotta virtsanäyttein. Toinen, jota seurataan, on Terttu. Kerroin aiemmin Tertun ontumisesta ja tutkimuksista. Terttu lepäsi lääkärin ohjeen mukaan kipulääkekuurin ajan, mutta on edelleen ajoittain lepuutellut jalkaansa. Tämä tietysti aiheuttaa huolta ja spekulaatioita sekä itsessä että Tertun kodissa. On tosiasia, että Tertun syntymän jälkeen sen puolisiskolla todettiin takaselän kipu-halvaus-oireyhtymä, cauda equina -oireyhtymä sekä lumbosakraalistenoosi L7-S1. Koska Terttu oireilee nimenomaan takajalkaa, on tämä väistämättä mielessä. Lisäksi tietooni on tullut, että Tertun emän ilmeisesti kahdella sisaruksella on mennyt ristiside. Ensimmäinen tapaturmaan yhdistyvä ristisidevaurio minulla olikin tiedossa, mutta myös toinen tapaus on tullut muutama vuosi sitten. On hyvin harvinaista, että puolen vuoden ikäisellä koiralla olisi ristisideongelmia, mutta sukurasitteena otettava nyt myös huomioon. Olisi hienoa, jos amstaffien ristisideongelmista sataisiin tietopankki. Tietosuojan vuoksi se ei ole mahdollista. Tertulla on ensi viikolla aika fyssarille, mistä toivotaan helpotusta oireiluun. Ja tarvittaessa tutkitaan lisää.

Näillä eväillä marraskuuhun. Onneksi raksa pitää huolen siitä, ettei ehdi miettimään liikoja.