Pumpulissa

Viimeisen vuoden aikana olen ollut aika paljon tekemisissä koirien sairauksien kanssa, niin omien, kuin kaveripiirini. Aiheesta on aina myös jonkin verran keskustelua eri palstoilla. Oman rotuni kohdalla tapetilla on ollut mm. sairauksien lisääntyminen rodussa, iho-ongelmat, ristisidevaivat, silmät jne. Minähän olen ihminen, joka tykkää hyödyntää olemassa olevaa tutkittua tietoa ja tuloksia. Luotan tieteeseen, tutkimuksiin ja tutkimustuloksiin. Mutta.

Joskus vuonna 2017 ihmisestä löydettiin uusi, tutkijoille ennestään tuntematon elin. Itseasiassa viime vuosina ihmisestä on löytynyt muitakin merkittäviä ja aiemmin tuntemattomia rakenteita. Kun ottaa huomioon, että lääketiede on ollut ollut olemassa jo ennen ajanlaskumme alkua, tuntuu tämä melko hämmentävältä. Mutta se myös todistaa, että koko ajan löytyy uutta tietoa. Kuka tahansa mm. Duodecimin Terveysporttia seuraava tietää, että terveyteen liittyvää tutkimustulosta tulee ihan jatkuvasti. Toisin sanoen se, mitä tiedämme nyt ei välttämättä ole koko totuus.

Viimeisimpänä itselle vastaan tulleena mm. Koiramme lehdessäkin 12/2021 julkaistu artikkeli "Polven eturistisidevaurio on perinnöllinen sairaus". En hetkeäkään epäile, etteikö olisi. Mutta en myöskään usko, että jokainen polven eturistisiteen repeämä on johtunut pelkästään perintötekijöistä. Usein sanotaan, että terve ristiside ei mene normaalista liikunnasta rikki. Aivan, paino sanoilla terve ja normaali. Ihmisten käsitys siitä, mikä on normaali liikuntaa ei vaan aina ole yhtenevä.

Olen ollut tekemisissä erilaisten jalkavammojen kanssa suuren osan elämääni. Itseasiassa urheiluvammojen hoitaminen on aiemmin ollut kokopäivätyöni. Ravihevosten hoitajan työstä murto-osa on hevosten ajamista. Lopun aikaa niitä hoidetaan. Tuossa työssä opin, että tapaturmien sattumisen todennäköisyys on niin suuri, että mitään ylimääräisiä riskejä vammautumisesta ei haluta ottaa. Opin siis ennakoimaan ja ennakoinnista tuli tapa elää. Tuota tapaa noudatan edelleen.

Amstaffeista sanotaan usein, että ne kestävät mitä vain. Rotua pidetään yleisesti terveenä, joskin viime vuosina on (harrastajien taholta) kiinnitetty huomiota sairauksien lisääntymiseen. Itse koen, että koska koiramäärä rodussa lisääntyy, myös sairaudet lisääntyvät. Mitä kestävyyteen tulee, haluan muistuttaa, että kyseessä on kuitenkin elävä olento, ei kone tai esine. Amstaffi on raskasrakenteinen, nopeasti kasvava rotu. Kasvun aikana koiran nivelet ja etenkin nivelsiteet ovat melko kovilla. Ne vasta kehittyvät ja rakentuvat samaan aikaan kun koira on energisimmillään ja halukas leikkimään ja riehumaan. Jos tuohon herkkään aikaan koiran nivelten siteet altistuvat kohtuuttoman suurelle rasitukselle, ääriasennoille, äkkiliikkeisiin tms. en epäile, etteikö se myös altistaisi siteiden heikkenemiselle. Tämä yhdistettynä riittämättömään tai ravintoaineiltaan köyhään tai liian rikkaaseen ravintoon ja paletti on valmis.

Vien omassa toiminnassani em. kaltaisten, mahdollisten ongelmien ennakoinnin pitkälle (ja ohjeistan näin myös pennun/ sijoitukoiran ottajaa): Vältän koko koiran elämän ajan liukkaita pintoja. Laminaattilattia on painajainen, samoin kuin jääpohja. Kaikilla liukkailla pinnoilla juokseminen on rasite paitsi nivelille myös lihaksistolle. Painajainen on myös liukas alusta yhdistettynä hyppyihin, tai äkkikäännöksiin kun jalat lähtevät alta muun kropan jatkaessa matkaa. Miettikää missä asennossa nivelten siteet käyvät.

Minun koirani eivät myöskään dopoile tai "jumppaa" erinäisten esineiden päällä. Ymmärrän kyllä, että em. kehittää syvää lihaksistoa ja tasapainoa. Ajattelen itse niin, että eläimen ei ole hyvä tehdä sellaista, mitä se ei luonnostaankaan tekisi. Tämäkin on niitä asioita, jotka ovat jääneet hevospuolelta opiksi. Olen itse salitreenin yhteydessä tehnyt harjoitteita tasapainoalustaa käyttäen, joten tiedän suunnilleen, millainen vaikutus sillä on. Huomasin tosin myös, kuinka kovilla tuossa harjoitteessa olivat mm. polvien ja nilkkojen asentoa tukevat siteet. Nivelten siteet tekevät jatkuvaa pientä liikettä eteen-taakse sekä sivuttain. Mitä väsyneempi olin, sitä alttiimpi vauriolle. Koen, että raskasrakenteiselle koiralle ei ole hyväksi liike, jossa se hakee tasapainoa "jatkuvasti".

Myös erilaiset etenkin takapäätä jumppaavat liikkeet, jotka ovat koiran normaaleista liikeradoista poikkeavia ja toistuvia koen ennemmin rasitteeksi kuin eduksi nivelille ja lihaksistolle. Toki satunnaisesti lyhyen aikaa tehtynä näistä tuskin on haittaa. Koiraeläimellä ei "luonnossa" ole varmaan koskaan tilannetta, missä se tasapainoilisi pitkiä aikoja epävakaalla alustalla tai peruuttelisi korokkeelle tai epätasaiselle alustalle. Itseasiassa luulen, että se pyrkisi välttämään sellaisia. Minun koirilleni jumppaaminen on luonnossa (metsässä) epätasaisilla alustoilla liikkumista koiran oman halukkuuden mukaan. Kantojen ja kivien päällä kiipeilemistä ja mättäillä liikkumista.

Itselleni painajaisia ovat myös mm. viehejuoksu sekä DSA lajit. Siis nimenomaan amstaffin kanssa. Molemmat lajeja, joissa yhdistyy räjähtävä voima äkkipysäykseen. Tilanteita, joissa raskasrakenteisen koiran tukisiteet ovat jälleen todella kovilla. En todellakaan kritisoi lajeja harrastavia, mutta kun omissa lajeissani esim. yksi huono alastulo PK esteellä voi lopettaa koiran uran, en halua sitä altistaa yhdellekään ylimääräiselle riskille. Etenkin kun muistaa, että elimistön väsyminen lisää tapaturma-alttiutta. Koen, että joka ikinen hyppy on rasite etupäästään raskaalle koiralle. Ja joka ikinen teknisesti huono hyppy myös selälle.

Jos joku nyt ajattelee, että pidän koiriani pumpulissa, niin myönnetään. Vaikka puhun niistä harrastekoirina, ovat ne kuitenkin minulle ennen kaikkea perheenjäseniä. Harrastekavereita, jotka haluan pitää mahdollisimman terveenä vanhaksi saakka hyödyntäen käytännössä oppimaani. Tähän saakka olen siinä aika hyvin onnistunut, vaikkakin tapaturmia on kaikesta ennakoinnista huolimatta sattunut. Kyllä minun koirani saavat leikkiä ja juosta irti, turvallisissa ja luonnollisissa olosuhteissa. Pyrin toki myös huolehtimaan niiden riittävästä levosta ja kehonhuollosta.

Mitä perinnöllisiin sairauksiin ylipäätään tulee, niin mielestäni välillä meinataan mennä "hysterian" puolelle. On aivan normaalia, että koira sairastuu joskus. Vai kuinka moni tuntee ihmisen, joka on ollut koko ikänsä terve? Olen tehnyt melko pitkän uran eläintenhoitoalalla ja voin sanoa, että en vielä ole tavannut täysin tervettä eläinyksilöäkään. Edesmennyt amstaffini oli terve koko ikänsä-kunnes menehtyi eturauhassyöpään. Sinä, joka otat koiran, joudut varautumaan siihen, että koirasi tulee myös sairastamaan. Sairaus diagnosoidaan, hoidetaan ja jatketaan elämää. Joskus lääkityksen kanssa. Välillä tuntuu, että kaikista koirien sairauksista "syytetään" ensisijaisesti genetiikkaa: "Eikös se ole perinnöllistä?"

Hyvin usein (voiko sanoa useimmiten) sairastumisen aiheuttavat muut syyt. Esim. oman kokemukseni (myös muissa roduissa) mukaan mm. atopia ja allergia diagnosoidaan usein liian herkästi ja väärin. Se on ns. "helppo diagnoosi", kun muutama muu vaihtoehto suljetaan pois. Aivan liian vähän kiinnitetään huomiota esim. elinympäristöön. Nykykoira elää melko eläimelle luonnottomassa ympäristössä. Pyrin itse myös selvittämään missä tahansa sairaudessa tapausten esiintyvyyden suvussa. Mikäli kyse on yksittäistapauksesta en väittäisi sairauden olevan perinnöllistä. Kuten aiemmin jo totesin, on aivan normaalia, että sairauksia tulee. Toisinaan tuntuu, että kasvattajille asetetaan nykypäivänä aivan kohtuuttomia vaatimuksia täysin terveestä koirasta. Ne ovat kuitenkin eläviä olentoja; alttiita sairauksille ja vioille. Hyvin usein ihmisten odotukset, vaatimukset ja toiminta lähtee omista tarpeista. Ei sen koiran. Onneksi terveyteen on mahdollista vaikuttaa myös omalla toiminnalla.

Korostan vielä, että arvostan Kennelliiton jalostusstrategiaa sekä amstaffien pevisaa. Nämä ovat minulle jalostuksellisia "ohjenuoria". En vain halua nähdä asioita täysin mustavalkoisena-on myös harmaan sävyjä. Totean myös, että omilla koirillani ei ole todettu ristisidevaurioita tai atopiaa. Em. ovat ainoastaan esimerkkejä. Tässä kirjoittamani perustuu täysin kokemuksen mukanaan tuomaan omaan mielipiteeseen.