Rakkaudesta lajiin kuin lajiin

Rakkaudesta lajiin kuin lajiin

Ensimmäinen amstaffini Pentti oli ihan puhtaasti tallikoira. Tuohon aikaan opetin työkseni varsoja ajolle ja treenasin ravureita, joten koiran kouluttamiseen ei ollut aikaa. Toista amstaffiani etsiessä olin valmistumassa hevosalan asiantuntija tehtäviin (mikä tarkoitti enemmän vapaa-aikaa), joten katselin koiraa jonka kanssa voisin myös harrastaa jotain. Lähtökohtaisesti en odottanut kovasti amstaffilta harrastuskoirana, mutta en halunnut rotuakaan vaihtaa. Tuohon aikaan (2007) amstaffipentueita ei kovinkaan usein syntynyt, joten olin todella positiivisesti yllättynyt kun löysin pentueen, jonka emällä oli kisattukin tokoa ja emän emällä agilityä. Itsellä ei tuossa kohtaa ollut mitään ajatusta kisata koiran kanssa, mutta harrastaa kylläkin. Osallistuin Tapanin kanssa heti pentuna arkitottelevaisuus koulutukseen ja yllätyksekseni aika pian kouluttajat alkoivat puhua, että koiran kanssa kannattaisi kokeilla kisata. Tapani oppi todella nopeasti ja sen työskentelymotivaatio oli huikea. Vaihdoin töiden perässä kaupunkia ja koiraseuraa pariinkin kertaan, mutta palaute oli aina sama - kisaamaan. Loppujen lopuksi Tapani oli neljä vuotias, ennen kuin lopulta rohkaistuin kokeeseen. Tuloksena ensimmäisestä kokeesta TOKO ALO1 ja luokkavoitto. Olisihan tuota voinut ehkä aiemmin jo kokeilla 😄 Siitä alkoi kisa"ura", minkä tuloksena saatiin viisi koulutustunnusta ja tuloksia kolmesta eri lajista. Lisäksi kokeiltiin harrastumielessä mejää, nosea sekä PK metsäjälkeä. Tapanilla ei ihan riittänyt kapasiteetti ylempiin luokkiin kuin rallytokossa, mutta se oli erinomainen ensimmäinen harrastekoira.

Kaiken kaikkiaan amstaffi on mielestäni erinomainen harrastekoira. Miksikö? Pelkästään jo siksi, että sen kanssa voi harrastaa oikeastaan mitä tahansa. Kun otin itselleni vuonna 2007 Tapanin, oli amstaffeilla harrastettu noin 10 vuoden aikana oikeastaan kahta lajia: tokoa ja agilitya. Näiden lisäksi oli yritetty kerran vesipelastuksen soveltuvuukoetta. Agilityssa oli vuosina 1997-2007 tehty parhaimmillaan 15 tulosta vuodessa ja tokossa 33. Mutta etenkin vielä 90 -luvun puolella voi puhua muutamasta tuloksesta/v. Otin jalostustietojärjestelmästä saman haun amstaffeille nyt viimeisen noin 10 vuoden ajalta. Vuonna 2019 harrastettavia lajeja oli jo seitsemän: toko, agility, koiratanssi, vesipelastus, PK, rally ja jopa metsästyskoirien jäljestämiskoe. Ja kun tarkastelee tulosten määrää, on nousu edelliseen 10 vuoteen melkoinen: Agilityssa parhaimmillaan 91 tulosta vuodessa (vähimmilläänkin parisenkymmentä), tokossa parhaimmillaan 65 tulosta/v ja rallytokon tulosmäärä kasvaa parilla kymmenellä lähes vuosittain (enimmillään 88 tulosta/v). Olkoonkin, että usein samat koirat ovat tulosten takana - on selvää, että lajikirjo on kasvanut ja rodulla kilpaileminen kiinnostaa koko ajan enemmän. Täytyy myös muistaa, että näiden lisäksi amstaffeja kilpailee epävirallisissa lajeissa, kuten taakanvedossa, noseworkissä ja vieheessä. Etenkin noseworkissa amstaffit ovat käsittääkseni oikeinkin hyviä.

Sanotaan, että amstaffi ei sovi tavoitteelliseen harrastamiseen. Silti amstaffeilla on kilpailuoikeus useammassa lajissa ylempiin luokkiin. Amstaffeilla kisataan Piirin- ja Suomenmestaruuskokeissa eri lajeissa. Yhä useammin amstaffeja näkee myös sijoittuneiden joukossa eri lajeissa. Kun ajattelee, mikä muutos harrastamisen suhteen on tapahtunut jo oman rotukiinnostukseni (parinkymmenen vuoden) aikana, en näe mitään syytä etteikö amstaffi rotuna ottaisi vieläkin enemmän jalansijaa harrastekoirana tulevaisuudessa. Etenkin kun huomioi, että nykyisilläkin harrastajilla ohjaajankin taidot kehittyvät koko ajan. Ihan jo itseäni ajatellen kehitystä ja itsevarmuutta on tullut edelliseen kisakoiraan. Siinä missä Tapanin kanssa uskaltauduin kokeeseen sen ollessa neljä, olen nykyisen nelivuotiaan kanssa saavuttanut jo kilpailuoikeuden tokossa VOI ja vepessä AVO -luokkaan. Toki Ilarin suhteen olen panostanut myös enemmän koiran kapasiteettiin aikoinaan sitä etsiessäni. PK puolella tavoitteena on kokeeseen pääsy, missä suurin hidaste on ohjaaja (ja jälleen ohjaajalle uusi laji).

Mikäli olen oikein laskenut Suomessa on neljä harrastuspuolen valiota amstaffeissa. Siihen nähden, että näistä kolme on käyttövalioita on erikoista, ettei amstaffi ole suositumpi PK koirana. He, jotka ovat PK:ta harrastaneet ovat yleensä päässeet kolmoseen saakka. Vaikka amstaffi ei terrierinä ole lähtökohtaisesti kovin miellyttämishaluinen, on se kuitenkin oman kokemukseni mukaan suhteellisen helppo motivoida. Amstaffilla on rodunomaisesti taistelutahtoa, rohkeutta ja toimintakykyä. Ne ovat vahvoja ja sinnikkäitä. Ainakin harrastusmielessä PK harrastajienkin määrä kasvaa jatkuvasti. Etenkin haku on ainakin omassa tuttavapiirissäni suosittua.

Toivotaan, että tulevaisuudessakin kokeet kiinnostavat ja kilpailukynnys ei ole liian korkea. Lajissa kun lajissa.