Kasvattamisesta

Aika paljon on kasvattajan oltava valmis ottamaan kritiikkiä vastaan. Eikä ole kritiikin laadullekaan suodatinta. Etenkin sosiaalisessa mediassa on helppoa tuntemattoman toiselle avautua. Varmasti kaikki osansa saavat, enemmän tai vähemmän. Toisinaan jopa aiheesta. Kritiikin perimmäistä tarkoitusta jää usein miettimään. Onko ajatus enemmän kertoa muille kuin kasvattajalle, miten huono yhdistelmä on? Vai onko tarkoitus, että muut näkevät kuinka paljon yhdistelmää vastustaa? Kasvattajien toimintaan julkinen kritiikki harvoin vaikuttaa. En tiedä kenenkään jättäneen yhdistelmää tekemättä sen saaneen kritiikin vuoksi. Sen sijaan tiedän monta kasvattajaa, jotka jättävät sen vuoksi yhdistelmät julkisesti julkaisematta. Onko tavoite silloin saavutettu?

Aika paljon on kasvattajillakin huomioon otettavaa pentueita miettiessään. Omassa rodussani raamit asettaa pevisa, joka määrittelee jalostusyksilöltä vaadittavat lonkka ja kyynär terveystulokset. Lisäksi silmät on tutkittava, mutta tuloksille ei pevisassa ole vaatimuksia. Vielä yksi jalostusyksilön käyttöä määrittelevä asia on ataxian huomioiminen. Eli ihan minimissään omassa rodussani jalostukseen kelpaa yksilö, joka täyttää kriteerit pevisan ja ataxian suhteen. Tällä hetkellä amstaffeilla pevisa raja-arvo kyynärissä on 1 ja lonkissa C tai indeksin keskiarvo vähintään 101.

No mitä muuta? Sanotaan, että jalostukseen käytettävän yksilön tulisi olla keskimääräistä rotunsa edustajaa parempi. Miten ja kuka tämän määrittelee? Amstaffiyhdistyksen jalostuksen tavoiteohjelmassa (JTO) suositellaan molemmille vanhemmille näyttelyistä vähintään arvosanaa erittäin hyvä (EH). Joillakin roduilla jalostusyksilöille vaaditaan luonnetesti tai MH luonnekuvaus, mutta amstaffeille ei ole vaatimuksia luonteen suhteen. JTO suosittelee jalostusyksilöiden luonteen kuvausta. Lisäksi kehoitetaan huomioimaan rodun geneettisen vaihtelun säilyttäminen.

Geneettisen vaihtelun säilyttämiseksi ei mm. ole järkevää käyttää jalostukseen koiraa, jolla on jo ennestään paljon pentueita. Vielä vähemmän järkevää se on, jos ei ole näyttöä siitä, mitä koira on pennuilleen periyttänyt. Yksilöiden lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota vaihtelun osalta sukuun. Kuinka montaa koiran sisarusta on käytetty ja mitä ne ovat jättäneet? Tästä päästään takaisin ajatukseen keskimääräistä paremmasta yksilöstä. Jälkeläisnäytöstä saa käsityksen mm. lonkka- ja kyynärindeksistä. Ihanne on lähellä sataa ja mielellään ylikin. Jos yksilöllä on useampi pentue, joissa tutkittuja pentuja ja yksilön indeksi on heikko, onko se keskimääräistä parempi? Entä jos tutkittuja pentuja ei ole? Mikä silloin tekee siitä keskimääräistä paremman. Yksilön hyvyyttä voi toki määritellä myös pentujen näyttely- ja koetulosten tai virallisten luonteen kuvausten kautta, mikäli niitä on.

Nyt ollaan huomioitu vaaditut terveystulokset, näyttelyarvosana, geneettinen vaihtelu ja mahdollinen jälkeläisnäyttö. Munta entäpä muut sairaudet? Edellämainittujen asioiden ohella kasvattajan tulisi huomioida pentuetta suunnitellessa mm. molempien vanhempien purenta, mahdolliset napartyrät, vanhempien ja niiden sukulaisten ihosairaudet, suvussa esiintyvät syövät, tehdyt ristisideoperaatiot, silmäsairaudet, mahdolliset aineenvaihduntasairaudet, epilepsia, virtsakivet, osteokondroosi, hedelmällisyysongelmat, aiemmin synnyttäneen nartun taipumus hoitaa pennut, synnytysten onnistuminen, ruuansulatuskanavan ongelmat jne. Osa potentiaalisista yksilöistä on steriloitu. Sitten on pevisan ulkopuolisia terveystutkimuksia, kuten selän osalta spondyloosi, välimuotoinen lanne-ristinikama sekä nikamien epämuotoisuus. Niin ja sydämen askultaatiotutkimus (sydänkuuntelu) tai sivuäänen kohdalla sydänultra. Voidaan myös tutkia polvet, olat ja kintereet. Ai niin, ja onhan vielä se DVL2.

Rehellisesti, kuinka monta pentuetta sinä tunnet, joiden kohdalla voit sanoa kaikkien noiden em. asioiden olevan varmuudella ok? Tai kuinka monesta pentueesta tiedät edes puolen noiden edellämainittujen asioiden tilanteen? Väitän, että rodusta riippumatta sellaista yhdistelmää ei ole.

Minä kasvattajana tiedän ja ymmärrän, että jokaisessa yhdistelmässä on jotakin sanottavaa. Paras asia minkä voin tehdä, on huomioida nämä asiat, tuoda ne mitkä ovat minulla tiedossa julki ja päättää mitkä niistä ovat riskin ottamisen arvoisia. Koska jokaisessa yhdistelmässä on riskinsä. Koiraa ostaessani on tehtävä sama päätös riskinottamisen suhteen. Sekään, että tietää mitä vikoja pennun vanhemmissa ei ole, ei takaa, etteikö niitä voisi tulla. Aivan samalla tavalla kuin kasvattajana, selvitän ostajana kaiken mahdollisen edellämainituista pentueen vanhempien suvusta. Se, mitä ei näy virallisista tuloksista kysyn koirien omistajilta tai ajan koiria katsomaan. Seuraan koiria somessa ja mahdollisissa tapahtumissa. Seuraan myös koirien sisaruksia ja muita sukulaisia.

Kyllä, kritiikki yhdistelmiä kohtaan varmasti aiheuttaa keskustelua rodun sisällä. Mutta sitä esittäessä kysy myös itseltäsi, oletko aidosti kiinnostunut kuuntelemaan. Haluatko todella tietää perustelut yhdistelmän takana ja kaiken tiedon mitä kasvattaja on suunnitelmaa varten kerännyt? Olen aika varma, että yhdistelmistään innostuneet kasvattajat kertovat kyllä mielellään.