Tässä on kaikki
Heinäkuu on ollut meille hyvä. Saavutimme Ilarin kanssa meille todella merkittävän tavoitteen, jopa hieman varkain. Villa Vappulan Dirlandaa on nyt Suomen ensimmäinen amstaffi, jolla on kilpailuoikeus vesipelastuksen voittajaluokkaan! Teimme heti alkukauteen kolme koetta 12 päivään, joista tuloksena yksi AVO3 ja 2xAVO1 pistein 100/100 (luokkavoitto) sekä 97/100. Koska meillä on viime kesältä yksi 99/100 AVO1 tulee meille nyt luokkanousu.
Tavoitteena tälle kaudelle oli puhtaasti hyvä mielentila viime loppukesän jälkeen. Ilarihan oli alkusyksystä leikkauksessa ja ollut todennäköisesti kipeä jo kesän/ loppukesän aikana. Amstaffeissa on se huono puoli, ettei ne juuri kipujaan näytä. Tekevät vaan viimeiseen asti. Asia, josta huomasin jonkin olevan pielessä, oli muutos käytöksessä. Ennen niin hyvähermoinen koira alkoi vinkua, läähättää ja viimein täristä odottaessaan (tämänkin laitoin ensin hölmöyttäni vireen piikkiin). Tuosta jäi koiralle kaikkiin harrastamiimme lajeihin liittyen muistijälki, jota olemme koko talven ja kevään työstänyt.
Kokeissa tavoitteeni oli ainoastaan keskittyä koiran tunnetilaan. Ilmoitin sen tarkoituksella useaan kokeeseen, jotta pääsen toistamaan asiaa. Ensimmäisessä kokeessa odottaessa esiintyi vielä tuota viime syksyn mielentilaa, joka kyllä muuttui heti kun pääsi taas tekemään. Keskittyminen ei kuitenkaan ollut ihan priimaa. Toinen koe mentiin oikein hyvällä ja itsevarmalla fiiliksellä, meillä oli huikea keskinäinen flow. Kolmannessa kokeessa Ilari jo lepäsi makuullaan liikkeiden välit täysin rauhallisena. Tämä oli minulle se suurin saavutus, kaikki muu on bonusta.
Olin suunnitellut Ilarille kokeita pitkin kesää, mutta nyt siivottiinkin koekalenteri täysin. On jopa vähän tyhjä olo. Vietiin kokeiden jälkeen perinteisesti herkkuja treeneihin ja nyt pidetään pari viikkoa vepetaukoa. Pellot on sopivasti niitetty, joten paukutellaan ajaa jälkeä. Pikkuhiljaa lähdetään rakentelemaan voittajaluokan liikkeitä. Tähän luokkaan minulla ei ole tavoitteita, olen ylipäätään iloinen, että siinä on mahdollisuus kisata. Ei siis myöskään ole kiirettä. Ilarilla on nyt kuusi vuotiaana kilpailuoikeus kahden lajin voittajaluokkaan. Se on aika hyvin ottaen huomioon, että koronan vuoksi emme kilpailleet lainkaan vuonna 2020.
Elokuun hyvä boogie jatkui 16.7. amstaffien ja staffien erikoisnäytelyssä Espoossa. Minulla on ollut vähän hankaluuksia saada Taralle näytteenottajaa ataxialle. Testin olen tilannut alkuvuodesta ja ehdin jo varata Jyväskylään el lääk näytteenoton, kun kuulin, että se on erkkarissa ilmainen. Ilmoitin siis Taran näytteenottohintaa edukkaammin sekä näyttelyyn, että näytteenottoon. Näytteenotto meni oikein mallikkaasti ja plussana itse näyttelykin oikein kivasti. Tara sai nuortenluokassa ERIn ollen 5/12. Tuomari moitti hieman väriä ja silmien vaaleutta, mutta tykkäsi muuten. Käsittelyt ja ison ihmisjoukon keskuudessa oleskelu menivät hienosti. Vaikka Tarassa on pidättyvyyttä ja joissain tilanteissa vielä epävarmuutta, ei minulla ole mitään syytä olla luonteen vuoksi käyttämättä sitä jalostukseen. Syksyllä otetaan vielä selkäkuvia ja tarkistetaan silmät ja sydän.
Nyt ollaan siinä hetkessä, että koiraharrastamisen saralla minulla ei henk koht ole enää mitään tavoiteltavaa. Tässä on kaikki! Mikä tilanteena on aivan suurenmoinen, koska loputkin mahdolliset paineet on pois pyyhitty. Nyt voidaan kirjaimellisesti vain harrastella. Itselle tuo vepen saavutus on suuri siksi, että tavoittelin sitä edellisen amstaffini kanssa nelisen vuotta. Toki säännöt ovat muuttuneet, nykyinen koira on harrasteominaisuuksiltaan parempi ja olen itsekin hieman oppinut kouluttamaan (kiitos siitä Mika Mahlamäki). Loppukesä menee uusiin tehtäviin rauhassa tutustuen, jäljestäen ja purutreeneissä. Mielenkiinnolla ja innolla odotan myös elokuun Amstaffien vepeleiriä. Tulossa taas intensiivinen viikonloppu!
Tara erkkarissa: