Uusi laji ja MH

Syksy tulee väistämättä ja sää viilenee. Se on minun lempi vuodenaika, joten ei haittaa. Kesällä on jotenkin aina niin paljon menoa ja tekemistä - pelkästään iso osa lajeista ajoittuu kesäkaudelle. Elokuussa alan jo odottaa syksyn tuoksua, värien kirkkautta ja pimeneviä iltoja. Syksyllä on hyvin rauhoittava vaikutus. Minulle syksy toi tänä vuonna tullessaan uuden lajin. Ystäväni Ella on harrastanut ainakin vuoden päivät noseworkiä Siljan kanssa. Ellalla oman koiran hankinta ei ole ollut ajankohtaista, mutta hän kaipaa koiran kanssa harrastelua. Minulla taas on kaksi koiraa joilla harrastaa, joten mielelläni lainaan Siljaa noseen. Jokin aika sitten huomasin Ellan laittamista videoista, että Siljahan tekee lajia aika kivasti ja ehdottelin kokeeseen osallistumista. Ellaa ei kuitenkaan kokeet kiinnosta, joten eipä se auttanut kun perehtyä uuteen lajiin ja "ottaa lusikka (tai liina) kauniiseen käteen".

Ihmiselle, joka oppii parhaiten tekemällä, on talkoilu todella hyvä tapa päästä nopeasti kiinni lajiin. Kun seuraa illan kolmosten kaikkien etsintämuotojen koetta, saa varsin hyvän vaikutelman mitä voi ja ei voi tehdä kokeessa. Toki kävin muutaman kerran Siljan treeneissä harjoittelemassa ohjaamista ja ilmaisun ilmoittamista. Muuten oma nosework osaaminen rajoittuu lähes 10v sitten käytyyn lyhyeen kurssiin. Ja vielä ehdittiin kahteen kokeeseen varasijoilta tälle syksyä. 28.9. teimme ensimmäisen KEK1 kokeen tuloksella 75/2. Tässä kokeessa nollille meni laatikot, kun Silja itsepintaisesti tarjosi sisäetsintää. Virheet tulivat myös laatikoissa kun tarjosin ilmaisuksi laatikkoa, johon koira hetkeksi jäi viimeisillä sekunneilla. Laatikot meni tässä kokeessa monella vihkoon, joten en ole siitä pahoillani. Muut alueet menivät oikein kivasti ja melko isolla sisäalueella Silja teki kolmanneksi nopeimman ajan. Kaikkiaan hieno aloitus aivan uudelle lajille! Toisen KEK1 kokeen teimme 10.10. tuloksella 75/0. Tässä kokeessa ehti harmillisesti tulla pimeä ennen meidän vuoroa (starttasimme viimeisenä), mikä haittasi Siljaa ulkoetsinnässä. Silja ei ole treenannut pimeällä etsimistä sitten viime syksyn ja sen kesti hieman liian kauan totutella ympäristöön. Aika loppui siis kesken, vaikka koira paransi etsintää koko ajan. Parantaminen näkyi niin, että seuraavalla etsintäalueella (ulkona) ajoneuvoetsinnässä Silja teki kokeen nopeimman ajan 0,19,1! Sisäetsinnässä kätkö oli mielikuvituksellinen, mutta suoriuduttiin hienosti. Todella ylpeä olin laatikkoetsinnästä, minkä olisi jälleen voinut helposti sotkea sisäetsintään. Siljalle oli täysin selvää mitä tehdä ja siitä täydet pisteet.

Siljan kanssa kaikki harrastaminen on ihan älyttömän mukavaa. Kun ei tapahdu mitään, se huilaa, ja kun tehdään, tehdään keskittyneesti. Sitäpaitsi hurahdin täysin tähän lajiin! Minä olen Siljaa kouluttanut jälkikoiraksi peltojäljellä, koska Ilarin kanssa IGP:tä harrastaessa kiinnostuin jälkitouhuista ja nenätyöskentelystä. Ja vitsi miten mielenkiintoista on nosework! Ella on kouluttanut Siljaa niin hienosti, että itse voi vain ihailla sen työskentelyä. Toki osansa on myös Motivaation nosevalkuilla. Edelleen Ella jatkaa Siljan kouluttamista niin kauan kun haluaa. Minä käyn oikein mielelläni kokeissa. Harmillisesti KEK kokeet alkavat olla tälle vuodelle taputeltu, mutta yritetään sisäetsintöihin talvella.

Lokakuulle saatiin paitsi koetulos uudessa lajissa, myös ensimmäinen virallinen luonteen testaus A pentueeseen. MT Antero Aekasa Lekenta "Ipa" teki MH luonnekuvauksen 5.10. tuomareina Kerkkä ja Rissanen. Ipa on koira, jonka ehdottomasti toivoin luonnekuvattavan nuorena ja onneksi sitä halusi myös omistajat. Ipa on ollut pentueen pehmeimmästä päästä ihan pentulaatikolta ja -testeistä saakka ja valikoitui samasta syystä ensimmäiseksi amstaffiksi omistajilleen; tämän koiran kohdalla ei tarvitse pelätä, että se haastaisi omistajiaan tai muita koiria tai sen kanssa pitäisi vääntää joka asiasta. Ipa kävi karhutestissä vuosi sitten ja siitä saakka olen ollut siitä hieman huolissani. Testissä sen toimintakyky oli pieni, rohkeus pieni ja taistelutahtoa se ei osoittanut ollenkaan. Työskentelykestävyys oli pieni, viettitaso pieni ja se palautui viiveellä. Käytännössä karhun nähtyään Ipa kääntyi kotiin. Omistaja kertoi, että se paineistuu halleissa etenkin jos niissä on rähiseviä koiria ja tämän totesin myös itse nähtyäni koiran Varkauden rally-toko kokeessa.

Vaikka Ipa toimii useimmissa arjen tilanteissa reippaasti, käy eri harrasteissa ja mm. koiranäyttelyissä, olen ollut hieman huolissani kuinka se itsensä kanssa pärjää. Siksi minulle oli ensiarvoisen tärkeää, että se testataan. Hyvä että testattiin, sillä se antoi paljon arvokasta lisäinfoa koirasta. Testi meni odotettua paljon paremmin. Se ei poista sitä tosiasiaa, että luonteeltaan Ipa ei edusta ihanne amstaffia. Ipa on ääniarka, mutta muuten se pärjää itsensä kanssa odottamaani paremmin. Kuten tiedetty, se ei ole (saalis)vietikäs eikä siinä ole piiruakaan agressiivisuutta. Ipa on hyvin sosiaalinen, melko rauhallinen ja tasapainoinen. Se ei mitenkään silminnähden paineistunut testin edetessä. Parasta ja yllättävintä testissä oli taisteluhalu leikkiessä. Odotetusti Ipa pelkäsi ääniä, etenkin laukauksia, mutta ei aaveita. Myös arjessa siinä on havaittavissa pelkoa nimenomaan esim. ilotulitteiden yhteydessä.  Muita normaaleja arjen asioita Ipa ei pelkää, alusta-arkuutta ei ole. Haukkuviin koiriin hallissa se on tottunut kouluttamisella vuoden aikana. Hieno asia on, että myös testissä Ipa pääsi säikähtämistään asioista melko nopeasti yli (haalari, räminä).

Testi antoi paljon eväitä omistajille suhtautua koiraan oletettua rohkeampana. Testin jälkeen koira on toiminut arjessa aiempaa itsevarmemmin ja rohkeammin. Sille voi siis huoletta tarjota haasteita, se pärjää kyllä myös epämukavuusalueella. Laukausarkuutta ei Ipasta saa kokonaan pois, sen kanssa täytyy pärjätä. Kaikkiaan tämä on ollut myös erittäin hyvä esimerkki geenien periytymisestä. Ipan sukutaulussa on viidessä sukupolvessa luonnetestattu 80% suomalaisista koirista (mikä on aivan huikea määrä!) ja niistä ainoastaan kaksi koiraa on testattu laukauskokemattomaksi. Laukausarkoja ei ole yhtään. Vaikea ymmärtää, mistä laukausarkuus tulee, mutta varmuudella sitä ei tarkoituksella ole hankittu.

Olen aiemminkin maininnut, että pidän paljon joskus raviurheilussa töissä ollessani kuulemastani lausahduksesta "hevonen on juuri niin hyvä kuin on sen heikoin kohta". Samalla tavalla arvioin itse sekä koiriani harrastekoirana kuin pentueitani. Haluan ehdottomasti testata pentueesta koiria etenkin luonteen osalta heikoimmasta päästä, se antaa hyvän kuvan koko pentueen tasosta. Ipan testiin olen laukausarkuudesta huolimatta hyvin tyytyväinen. Iso kiitos omistajille!

Ipan testivideoihin pääset Esittely -sivulta.