Vepeleiri

Vepeleiri

Viime viikonloppuna vedin Amstaffiyhdistyksen vepeleirin Uuraisilla. Olen ollut yhdistyksen aktiivi parisen vuotta. Olen oman alueeni pentukummi sekä Koira Hallintaan -työryhmän jäsen. Kirjoitan myös juttuja yhdistyksen lehteen. Aiempina vuosina olen ollut aktiivi paikallisissa seuroissa. En itse harrasta isommissa määrin näyttelyitä koirieni kanssa, mutta olen kiinnostunut kuitenkin tapaamaan rodun edustajia omistajineen. Se ja huoli rodun tulevaisuudesta saivat kiinnostumaan toiminnasta Amstaffiyhdistyksessä. Olenkin päässyt jo mukavasti tapaamaan koiria omistajineen vetämissäni tottelevaisuuskoulutuksissa.

Olin silti todella yllättynyt kun vepeleiri täyttyi lyhyessä ajassa ja nimenomaan oman rodun edustajilla. Todella mukavaa, että rodun harrastajat ovat kiinnostuneet lajista. Olen itse tämän lajin pioneeri rodun parissa. Edesmennyt UB Bart The Bear oli Suomen ensimmäinen virallisen vepetuloksen tehnyt amstaffi. Olin myös vuosien ajan ainoa Suomessa joka harrasti lajia amstaffin kanssa. Nyt nuorempi koirani kilpailee avoimessa luokassa. Viime vuonna oli muistaakseni jo kolme amstaffia jotka kisasivat lajissa. Toivottavasti määrä kasvaa sillä potentiaalia on!

Leirille osallistui kaikkiaan 11 amstaffia, yksi dobberi ja toisen vetäjän kultainen noutaja. Oli mukavaa päästä näkemään koiria "oikeissa töissä". Leirin lähtökohtainen osaamistaso oli hyvin laaja vasta-alkajasta monen lajin osaajaan. Muista lajeista poiketen vepessä kisataan kokeessakin liike kerrallaan omalla tasolla, joten lähtötasolla ei ole harjoitellessa väliä. Jokainen tekee osaamisen mukaan. Olosuhteet sattuivat molemmille päiville todella haastavat. Hyvin kova puuskittainen tuuli ja ajoittaista sadetta. Siitä huolimatta ohjaajat jaksoivat rannassa koko päivän ja koirat tekivät hyvillä mielin viimeiseen liikkeeseen. Tuli tunne, että leiristä todella otettiin irti kaikki minkä sai.

Itselleni koiran kouluttamisen suola on lajista riippumatta oivaltaminen. Aina koulutuksia vetäessäni pyrin siihen, että ohjaajat oppisivat oivaltamaan, eikä kaikki tulisi valmiiksi syötettynä. Ensimmäisen kisakoirani kanssa hyödynsin paljon valmiiksi syötettyä tietoa ja osaamista. Ei ollut työkaluja "tehdä itse". Suurin ongelma oli löytää itselle ja koiralle sopiva koulutustyyli. Tästä oppineena muistutan aina ennen koulutusta, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa kouluttaa. Ja mikäli tuntuu, ettei jokin asia itselle/ koiralle sovi, ei sitä ole pakko tehdä. Nyt kun noita työkaluja alkaa olla, pyrin aina keksimään joka tehtävään itse, miten saisin koirani toteuttamaan sen. Parasta on kun näkee, että se toimii. Siinä oppii samalla myös lukemaan koiraa. Vepeleirin ehdoton kohokohta itselle olikin kun useampikin ohjaaja löysi toisena päivänä itse sen parhaan tavan ohjata koiraansa. "Mä haluan tehdä sen näin." Oivallus. Onnistuminen itselle ja koiralle.

Iso kiitos kaikille leirille osallistuneille! Todella toivon, että kiinnostus lajiin tai mihin tahansa harrastamiseen jatkuu. Kiitos myös vetoavusta Erika Kinnuselle. Rakkaudesta lajiin täysillä kaksi päivää.

Oli hieno viikonloppu!