Vihdoin

Neljän kuukauden mittainen odotus päättyi viikonloppuna, kun tyttö tuli vihdoin Suomeen! Itselleni merkitsee paljon, että se sattui tulemaan juuri Tapanin päivänä. Pentu jäi Suomeen saapuessaan suoraan sijoituskotiinsa. Se on kokenut lyhyessä ajassa niin paljon, että saa rauhassa tutustua uuteen kotiinsa, sen ihmisiin ja ympäristöönsä. Matka oli pitkä ja tyttö taittoi sitä lumimyrskyssä. Kaikkiaan se on palautunut hyvin ja verrattain nopeasti reissusta; on jo käynyt mm. eläintarvikeliikkeessä hurmaamassa henkilökuntaa. Pentu on tehnyt luonteellaan minuun jo vaikutuksen ja suurella mielenkiinnolla seuraan sen kehitystä. Se on rohkea, mutta harkitseva. Vilkas, muttei levoton. (Mieheni sanoi, että sen katseessa näkyy vakaus ja rauhallisuus). Iso plussa on, että se on myös ahne. Omaan silmään se on myös hyvin kaunis. Odotan todella pennun tapaamista!

En voi väittää, että pennun hankkiminen EU:n ulkopuolelta tässä tilanteessa olisi ollut helppoa.  Mutta halusin juuri tämän ja olen todella onnellinen, että kaikki järjestyi. Pennun kasvattaja teki todella kaikkensa ja oma verkostoni auttoi matkan varrella. Korona puolestaan teki kaikkensa lyödäkseen kapuloita rattaisiin. Iso kiitos kaikille prosessiin osallistuneille! Kiitos Valerylle luottamuksesta. Kiitokset pennun kodille; kodin tarjoamisesta ja kärsivällisyydestä kuukausien odotuksessa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja etenkin nautitaan siitä, että asiat järjestyivät. Pennun kodissakin päästään vihdoin toteuttamaan kuukausien aikana tehtyjä suunnitelmia.

Itsellä on parhaillaan työn alla Suomeen rekisteröinti prosessi. Otin kyllä hyvään saumaan kisakoirani treeniloman; ihan riittävästi on ollut hoidettavia asioita ja jännitystä ilman Ilarin treenien järjestelyä. Ei se silti laakereillaan ole täysin levännyt. Jouluksi satoi lumi ja koska aura-autot eivät lähiöissäkään aja pyhien aikaan, pääsimme ensimmäistä kertaa tälle talvea potkukelkkailemaan. Kävimme myös nauttimassa lumesta ja päivän valkenemisesta metsän keskellä. Talvi on ihan parasta aikaa ulkoilla. Omien vapaiden ansiosta sain keskittyä olemaan Ilarinkin kanssa läsnä ilman kiirettä. Joka jouluiset elokuvat sohvalla köllötellen nollaa kiireet. Joululahjaksi sain mieheltäni joka naisen toivejoululahjan: PK hyppyesteen! Innolla odotan pääseväni sitä käyttämään.

Joulun vietin mauton jouluneule päällä, suklaata syöden läheisteni seurassa. Juuri kuten pitääkin. Ilari sai leikkiä siskoni bullan kanssa-sen, jonka kanssa ei tule riitaa Tavallisesti olen tehnyt joulukuun lopulla jonkinlaisen yhteenvedon kuluneesta vuodesta. Monella on varmasti päällimmäisenä mielessä korona, mutta omaan elämääni se vaikutti yllättävän vähän. Lähinnä suurin vaikutus oli juuri tuolla koiraharrastamisen puolella peruttujen kokeiden muodossa. Koska olemme kotona rauhassa viihtyviä ihmisiä, niin suurta vaikutusta ei arkeen ollut. Hetkellisesti pula vessapaperista ja kauppa-asioiden kohdistaminen hiljaisempaan aikaan sekä maskin käytön opettelu. Työt tuli tehtyä aivan kuten ennenkin reilun kuukauden etätyöjaksoa lukuun ottamatta. Suurempi vaikutus meidän perheen elämään tänä vuonna oli rakkaan pappakoirasen poismeno keväällä. Sen jättämään aukkoon on jouduttu sopeutumaan aina muuttunutta laumadynamiikkaa myöten. Siskon koirien kanssa tuota uutta dynamiikkaa haetaan vieläkin. Toinen suuri tapahtuma vuodelle oli luonnollisesti ensimmäinen oma amstaffi narttuni. Yksi lähtee, yksi saapuu.

Mieli on kuitenkin varmistunut vuoden mittaan siitä, että toista koiraa meille kotiin ei tule ihan hetkeen. Oma suhteeni Ilarin kanssa on vahvistunut ja parantunut paljon (ei se huono ole koskaan ollut). Tämän ovat huomanneet treenikaveritkin. Ilarilla on vahva laumavietti ja se vaatii paljon huomiota. Nyt minulla on aikaa sitä antaa. Nyt on tunne siitä, että asioita tehdään yhdessä-minä luen koiraa ja se lukee minua. Treenaaminen on hauskaa ja se etenee koko ajan. Ja kun yhteistyö sujuu niin oikeuksiakin on ropissut roppakaupalla: Herra "tiedän oikeuteni" odottaa aamuisin sängyn vieressä sen petaamista, että pääsee sille nukkumaan ja on ottanut oman paikkansa sohvalta. Ja nyt puhutaan siis "meillä ei koskaan nuku koirat sängyssä tai nouse sohvalle" -taloudesta. Kyllä riittää yksi oikeuksiaan peräävä koira.

Ihanaa joka tapauksessa, että vuosi vaihtuu! Toivon eniten, että ensi vuonna päästään palaamaan normaaliin arkeen. Toivon, että päästään taas kokeisiin ja tapaamaan läheisiä ja ystäviä muualla. Toivon, että kaikki olisi kuten ennen.

Lupauksia en tee, mutta tavoitteita asetan.

Hyvää Uuttavuotta!